EBT:n miehille arvokkaat sarjapisteet

25.2.2013

‎EBT:n miehet nappasivat itselleen tärkeät sarjapisteet sunnuntaina kaatamalla tasapisteissä sarjataulukossa olleen Jyväskylän Weikot. Loppulukemiksi muodostuivat 95–84 (39–34).

EBT aloitti ottelun mallikkaasti. Ensimmäisessä rauhallisessa hyökkäyksessä pallo pelattiin korin alle leikkaavalle Joonas Suotamolle, joka donkkasi pallon voimalla sisään. Jukka Ohtosen perättäiset kuusi pistettä ja Janne Sarjan onnistunut kolmonen nostivat EBT:n jo hetkessä kuuden pisteen johtoon. Ero pysyikin loppujakson ajan suunnilleen samoissa lukemissa. Ensimmäinen jakso huipentui lopulta Oscar Andersenin komeaan yksilösuoritukseen ja kahden pisteen koriin. Jakso päättyi lukemiin 19–14 EBT:n hyväksi.

Toisen jakson alkuun EBT lähti jälleen latautuneena tietäen ottelun panokset. Tämän ottelun häviäjä tulisi olemaan vaikeassa asemassa loppukauden putoamiskamppailussa. Oscar Andersen jatkoikin siitä, mihin päätti ensimmäisen jakson ja upotti vapaan kolmosen koriin.  Puolentoista minuutin pelin jälkeen eroa oli jo 13 pistettä EBT:lle. JyWe oli pakotettu aikalisään.

Aikalisän jälkeen peli hieman kääntyi vierasjoukkueelle. Weikot nostivat pelin tasoaan roimasti ja samalla espoolaisille ehkäpä tuli pienoinen hyvä olon tunne. 13 pisteen ero kaventui kolmeen pisteeseen juuri ennen puoliaikaa. Jukka-Pekka Kujalan onnistuneet vapaaheitot kuitenkin jättivät puoliaikatulokseksi EBT:n johtolukemat 39–34.

Puoliajalla EBT kasasi jälleen itsensä ja lähti kovalla itseluottamuksella kolmannelle jaksolle. Jakson alku oli jälleen komea. EBT vei ensimmäiset kolme ja puoli minuuttia 10–2. Eroa oli jälleen Weikkoihin tutut 13 pistettä. Tällä kertaa ero jatkoi kuitenkin kasvamistaan jyväskyläläisten aikalisästä huolimatta. Kentälle tullut A-juniori Heikki Sivula piti siitä huolen kovilla hyökkäyspään ratkaisuillaan ja mallikkaalla puolustamisellaan.  Johto kasvoi parhaimmillaan jo lähes kahteenkymmeneen pisteeseen ennen kuin JyWen ratkaisupelaajat heräsivät. Sekä Eetu Nieminen että Joni Hautsalo upottivat kumpainenkin jakson loppupuolella vaikeita heittoja. Weikot hengittivät edelleen niskaan kolmannen jakson päättyessä lukemiin 64–51.

Neljännellä jaksolla EBT kuitenkin näytti, ettei se tulisi päästämään jyväskyläläisiä missään nimessä ohi. Vaikka Weikot saivatkin komeita onnistumisia hyökkäyspäässä, EBT pystyi vastaamaan niihin laajalla rintamalla. Espoolaisista viisi pelaajaa ylti ottelussa kymmeneen pisteeseen tai yli. Viimeinen jakso etenikin tasatahtiin loppuun saakka ja koreja tuli jatkuvasti molemmissa päissä kenttää. Todelliseksi kori-ilotteluksi muodostunut jakso päättyi lukemiin 33–31 EBT:lle ja koko ottelu mukavasti lukemiin 95–84.

EBT:n parhaat pistemiehet: Joonas Suotamo 18/16/6s, Jukka-Pekka Kujala 15/3/5s, Oscar Andersen 14/5, Janne Sarja 13/3, Jukka Ohtonen 10/7
JyWen parhaat pistemiehet: Matti Vilhunen 22/4, Joni Hautsalo 18/3/3s, Eetu Nieminen 17/7

Kaiken kaikkiaan ottelu oli jälleen yksi askel kohti joukkueen minimitavoitetta eli sarjapaikan säilyttämistä. Ensi viikolla taistelu sarjapaikasta jatkuu vieraissa Helsingin Urheilutalolla. Silloin vastassa on edellisessä kierroksella kotona voitettu HBA-Märsky. Ottelu alkaa sunnuntaina 3.3. klo 12.40. Kauden viimeinen kotipeli on kahden viikon kuluttua. Sarjakärki Keravan Energia Team vierailee Espoonlahdessa sunnuntaina 10.3. Peli alkaa tuttuun tapaan klo 17.00. Tervetuloa kannustamaan EBT:n miehet voittoihin!