Naisten/A-tyttöjen valmennustiimin vahvistukset

12.10.2013

EBT julkisti keväällä projektin naisten joukkueen nostamiseksi SM-sarjaan, jota nyt kutsutaan uudella nimellä Naisten Korisliigaksi. Samalla päävalmentaja Niko Hellmanin tueksi tulivat fysiikkavalmentajaksi ja kuntouttajaksi Johanna Päivikkö sekä apuvalmentajaksi Oscar Andersen.

Johanna Päivikkö vastaa naisten ja A-tyttöjen fysiikkavalmennuksesta sekä kuntoutuksesta Nikon keskittyessä lajivalmentamiseen. Johanna pitää työnjakoa välttämättömänä, "Näin tämän pitääkin olla. On mahdotonta, että yksi henkilö pystyisi paneutumaan hyvin jokaiseen asiaan.  Nyt pystyn keskittymään oman vastuualueeni tehtäviin. Yhteisten fysiikkatreenien sisällä pelaajat tekevät hieman erilaisia asioita kauden aikana ja tukiosioissa otetaan huomioon pelaajien oma kokonaisrasitus ja kehityskohteet.”  Lisäksi Johanna hoitaa pelaajia Espoonlahden hallilla viikoittain. Joukkue sai hallilta oman pukuhuoneen, jossa hoitaminen onnistuu hyvin. Pukuhuone toimii myös videopalaveritilana.

Johannalla on tehtäviinsä monipuolinen koulutus. Hänellä on mm. liikunnanohjaajan, osteopaatin, urheilu- ja koulutetun hierojan tutkinnot. Lisäksi hän on perehtynyt fysiikkavalmennukseen lukuisissa koulutuksissa. Johanna on pitkänlinjan EBT:läinen. Hän aloitti oman koripalloilijan uransa vasta B-juniorina, mutta sitäkin innokkaampana. Kaudella 2004-2005 hän pelasi Naisten SM-sarjassa, Espoo Akatemiassa (EBT:n ja Tapiolan Hongan yhteinen joukkue). Tällä kaudella Johanna pelaa EBT:n joukkueessa naisten 2-divarissa. Valmennuksen harjoittelun Johanna aloitti jo 15-vuotiaana. Ohjattavana olivat 1994 syntyneet pojat, joista suuri osa palloilee nykyäänkin EBT:n riveissä. Sittemmin Johanna on toiminut seurassamme useissa valmennustehtävissä; EBT on ollut hänelle ”aina rakas seura”.
 
Oscar Andersen pääsi aloittamaan oman valmentajauransa hyvässä, kokeneessa seurassa Nikon ja Johannan kanssa. Oscarilla ei ole aiempaa valmentajakokemusta, mutta pelaajana otteet kentällä ovat sitäkin vakuuttavammat. EBT:n miesten edustusjoukkueessa pelaava laituri on tunnettu kovasta tsempistä, mitä jalat eivät tahdo kestää. Oscar on Espoon Akilleksessa aloittanut pitkänlinjan EBT:läinen, jonka pelaajauraa värittää vuoden mittainen, omien sanojensa mukaan, ”penkillä istuminen” Tapiolan Hongassa. Oscar tuo valmennustiimiin pelaajan näkökulmaa, hän toimii erinomaisena esimerkkinä ja ”lisäkäsiparina” Nikolle harjoitusten läpiviennissä.
 
SARJAKAUSI ALKAA TÄNÄ VIIKONLOPPUNA
 
EBT naisten edustusjoukkue aloittaa sarjakautensa sunnuntaina 13.10. vierasottelussa sarjanousija Joensuun Katajaa vastaan.