Miehet voittoon Vaasassa viimeisten sekuntien trillerissä

22.10.2013

Tuomas Tenkanen
Oscar Andersen

EBT kohtasi sunnuntaina pitkän matkan vieraspelissä Vaasan Salaman. Tasainen ja jännittävä kamppailu päättyi EBT:n voitoksi Oscar Andersenin neljä sekuntia ennen ottelun loppua heittämällä kolmosella. Loppunumerot olivat 67-69 (30-35).

Vaasan Salama oli uusi tuttavuus EBT:lle. Niinpä ottelumatkalle lähdettiin koleahkossa mutta kauniissa säässä heti aamutuimaan bussilla Espoonlahdesta, vaikka peli alkoikin vasta klo 17:00. Lounastauko oli Ikaalisissa, Tei-Tuvassa, jonka tarjoama lounas on todella maukasta ja runsasta. Sattuipa samaan aikaan lounaalle myös toinen joukkue Espoosta, Western Indians, joka oli menossa Seinäjoelle SPV:n vieraaksi Salibandyliigassa. Lounaalta ajettiin sitten suoraan Variskan koululle, pelipaikalle.

Katsomo oli lähes täynnä VaaSan kannattajia. EBT lähti peliin aloitusviisikolla Andersen, Soinio, Sarja, Tammi ja Suotamo. Vaasan Salaman aloitus oli Jurvanen, Kämärä, Doubitski, Lindqvist ja Linnolahti. Ottelu alkoi tunnustellen ja eteni tasaisesti aina seitsemännelle minuutille saakka. EBT:n ensimmäiset viisi pistettä teki jälleen Joonas Suotamo. Pari minuuttia ennen jakson loppua Jose Dominguez ja Joonas Suotamo tekivät parilla onnistuneella heitolla eroa vastustajaan. Jakson päätti Mika Metsämaan kolmonen ja niin pienelle tauolle lähdettiin EBT:n johdossa yhdeksällä pisteellä 13-22.

Toinen neljännes jatkui samalla mallilla kuin ensimmäistä pelattiin. Koreja tehtiin tasaisesti puolin ja toisin, mutta vähitellen VaaSa tavoitti EBT:n etumatkan. VaaSa pääsi jo pisteen päähän numeroissa 27-28, mutta EBT pystyi repimään eroa vielä takaisin Tuomas Tenkasenhyvillä yksilösuorituksilla. Ero kasvoi taas kahdeksaan pisteeseen, mutta VaaSa kavensi vielä EBT:n taukojohdon lukemiin 30-35 Pekka Jurvasen komealla kolmosella.

Kolmas neljännes aloitettiin tasaisesti, mutta sitten tuli EBT:lle mustahko jakso, jonka jälkeen VaaSa pääsi jo parhaimmillaan 7 pisteen johtoon. Kamppailu oli kovaa, jossa tunteenkin nousivat välillä pintaan. Varsinkin Daniel Lindqvistin joutuessa Jukka-Pekka Kujalan vartiointiin. Jakso päättyi hyvään EBT:n viimeisen minuutin takaa-ajoon, jonka päätti Oscar Andersenin kahden pisteen lay-up. Ennen viimeistä neljännestä tilanne oli 48-47 kotijoukkueelle.

Neljäs jakso alkoi Mika Metsämaan kolmosella ja Joonas Suotamon kakkosella ja niin EBT oli taas johdossa 48-52. VaaSa vastasi samalla mitalla Pekka Jurvasen, Dimitri Doubitskin ja Jaakko Linnolahden koreilla ja johto siirtyi kotijoukkueelle. Joonas Suotamo nostatti EBT:n henkeä suorilta jaloilta tehdyllä komealla donkilla, mutta ottelu pysyi aivan tasaisena.Joonas Suotamo vei EBT:n 65-66 johtoon kolmosella. Ville Sihto käänsi jälleen tilanteen Vaasan eduksi 67-66 minuuttia ennen loppua.Tilanne pysyi samana ottelun viidelle viimeiselle sekunnille. Pallo oli Oscar Andersenilla. Yhtään kolmosta ei ollut mennyt kauden aikana sisään, mutta siitä välittämättä Ode laittoi pallon ilmaan kolmosviivan takaa. Pallo lensi kohti koria, pyöri pari kertaa korirenkaan ympäri ja putosi hitaasti korisukan läpi. Salista kuului huokauksia, EBT:ltä riemunkiljahduksia. VaaSa sai vielä aikalisän jälkeen pallon ilmaan, mutta se ei riittänyt. EBT:lle voitto lukemin 67-69 (30-35).

Ottelun jälkeen Oscar Andersen suunnisti sanomalehti Pohjalaisen haastatteluun. Juttu ottelusta löytyy Pohjalaisesta. Lehdessä VaaSan valmentaja Timo Hakamaa kertoo, että hän siirsi Henri Kämärän pelaamaan kaarelle, jotta Joonas Suotamo ei olisi korin alla. Tämä ei kuitenkaan paljon auttanut, sillä Joonas pelasi jälleen näyttävän pelin.

Valmentajamme Mikko Asikaisen kommentit ottelun jälkeen olivat: ”Erinomainen asia on, että sarjapisteet lähtivät mukaan myös toisesta vieraspelistä - hyvä äijät! Voitto on aina voitto, kiitos Tenkasen, Suotamon ja Andersenin kovien yksilösuoritusten.”

Seuraava tavoite ja mahdollisuus on kotivoittotilin avaaminen ensi sunnuntaina 27.10.2013, jolloin PuHu saapuu paikallisotteluun Espoonlahteen. Ottelu alkaa Espoonlahden urheiluhallilla klo 17:00.

Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan EBT kotivoittoon!