Minitytöt 02 – Taistelua ja henkistä kasvua Kouvolassa!

22.11.2013

Joukkue valmiina taisteluun
Lara punnertamassa koria puolustuksen keskeltä
03-vahvistuksemme Aino vauhdissa
Julia haastamassa Pekan tyttöjä
JES – JES – JES – EBT IS BEST!

”Mahtavaa yhteishenkeä, kovaa tsemppiä, suurta henkistä kasvua, kavereiden kannustamista sekä tukemista; suuria tunteita - onnistumisen iloa ja kaikkensa antaneiden pelaajien kyyneleitä; mustelmia, haljenneita huulia sekä muita isompia ja pienempiä kolhuja; loistavia suorituksia joukkueena ja yksilöinä; tiukkoja pelejä ”, listaavat valmentajat Jari ja Heidi päällimmäisiä ajatuksia heti intensiivisen reilun 50 tunnin Kouvolan-turnausrupeaman jälkeen.

Minitytöt-02 osallistuvat hyvätasoiseen Kouvot-turnaukseen kahdella tasaisella joukkueella. Turnauksen tavoitteeksi asetettiin itsensä ylittäminen, vastuun kantaminen ja kavereiden kannustaminen teemalla ”Kahden puolikkaan kasvaminen kokonaiseksi”.

Bussin seikkailu Kouvolassa ja sitä kautta kaoottinen saapuminen ottelupaikalle sekä myöhäiset pelit perjantai-iltana näkyivät vielä ensimmäisen illan peleissä puolikkaiden osin haparoivina askelina. Hyvin nukutun yön jälkeen lauantaina ja sunnuntaina kentällä nähtiin fyysisesti kovissa ja vauhdikkaissa peleissä vuoronperään kaksi suurella sydämellä kaikki tilanteet loppuunasti taistelevaa EBT-ryhmää. Siinä vaiheessa jos joko taidot tai voimat eivät enää riittäneet, kaivoivat tytöt itsestään jostain vielä ylimääräinen potkun tahtoa ja tsemppiä sitä korvaamaan.  Viimeisissä tiukoissa peleissä hurjasti kannustava toinen puolisko toimi aina tukena kuudentena pelaajana yhdessä runsaslukuisen kannustusjoukon kanssa. Lopputuloksena turnauksessa olivat 6 ja 7 sija, mutta mikä hienointa joukkueemme pystyi pelaamaan tasavahvasti todella kovia vastustajia vastaan ja suurin osa hävityistä otteluista säilyi tasaisina loppuun saakka.

Tiukkojen pelien ohella muistettiin pitää kentän ulkopuolella hauskaa ja tutustua myös kilpailevien seurojen tyttöihin. Silmiinpistävää oli tyttöjen loistava yhteishenki, joka näkyi vapaa-ajalla positiivisena mielenä, iloisena pulinana ja rallatteluna sekä monena mukavana puuhasteluna. Edes taivaltaminen Eino-myrskyssä ei saanut tyttöjä valittamaan tai hymyjä hyytymään. Käyttäytyminen koko turnauksen läpi oli totutusti erinomaista ja joukkuetta lämmittivät myös majoituspaikalta järjestäjiltä saadut kiitokset erinomaisesta käytöksestä.

Turnauksen tavoitteet saavutettiin erinomaisesti. Saimme monta todella kovaa tasaista peliä. Valmentajien näkökulmasta oli todella hieno nähdä tytöiltä ennakkoluulottomuutta, suurta henkistä kasvua sekä venymistä tiukoissa paikoissa. Missään vaiheessa tytöt eivät luovuttaneet ja se palkittiin mm viimeisen minuutin nousulla tukalasta tilanteesta hienoon jatkoaikavoittoon. Lisäksi olimme todella lähellä ”yllättää” kovia joukkueita. Pelillisellä puolella oli hienoa nähdä kauden teeman mukaista nopeaa siirtymäpeliä sekä aggressiivista joukkuepuolustusta. Parantamisen varaa jäi toki paljon mm pelinavauksiin ja levypallopeliin, mutta sitä varten harjoitellaan. Saimme paljon ajatuksia mihin harjoittelua tulee seuraavaksi suunnata. Vaikka mitalipelit jäivät harmittavan lähelle, turnauksen suuri tavoite saavutettiin. Turnauksen aloittaneesta kahdesta puolikkaasta kasvoi viikonlopun aikana rutkasti puolikkaitaan vahvempi ja yhtenäisempi kokonaisuus – niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. JOKAINEN TYTTÖ VOIKIN OLLA TODELLA YLPEÄ OMASTA PANOKSESTAAN VIIKONLOPUN AIKANA! Tätä joukkuetta on ilo valmentaa!”, pohtivat joukkueen valmentajat turnauksen antia.

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia seikkailuja!

Kirjoitti: päävalmentaja Jari Suvanto
Kuvasivat: Tommi Laitila ja Meri Utriainen