Minipojat 02 - Hämärää peliä Kouvolassa

22.11.2013

15.11.2013 kello 15.00 se alkoi, EBT P02:n joukkue lähti kohti Kouvolaa. Joukkueeseen oli 10 pelaajan Konstan, Teemun, Pyryn, Noxun, Eeron, Akselin, Antonin, Tatun, Jonttun, Elmon ja päävalmentajan Jukkiksen lisäksi saatu houkuteltua kaksi huoltajaa Jukka, Konstan isä sekä allekirjoittanut Mika, Pyryn isä. Tosin houkuttelu on aika harhaanjohtava termi, itse asiassa huoltotehtäviin oli kova tunku, me nyt vaan ehdimme ilmoittautua vapaa viikonlopulle ensimmäisinä.

Kiirettä piti, ensimmäinen vastustaja Honka odotti kello 20.00. Sitä ennen oli ehdittävä ajaa Kouvolaan, ruokkia pelaajat, löytää majoituskoulu, sekä pelipaikka, joka näppärästi sijaitsikin siinä ihan vieressä. Matkaa pelipaikalle Uttiin oli reilusti alle 20 kilometriä.
 
Poikien puskaradio paljasti, että Honka ei olisi paikalla ihan parhaalla kokoonpanollaan. Ja niinhän siinä kävi, että ottelu oli käytännössä ohi ensimmäisen jakson jälkeen. EBT nakutti lopulta pistetaululle lukemat 55-16, ihan reipas alku pojilta.
 
Ja eikun takaisin rattiin ja kohti lähimajoituspaikkaa. Tässä vaiheessa Jukkis jo siirtyikin viettämään hotellielämään ja jätti vetovastuun meille huoltajille. No kuten oli odotettavissa, pojat kävivät kierroksilla heti pelin jälkeen ja nukkumaanmeno oli hiukan haastavaa. Huoltajien rekrytointivaiheessa kyllä vakuuteltiin, että pojat sammuisivat kuin saunalyhdyt pitkän kouluviikon ja pelin jälkeen. Joka tapauksessa isällinen hyvänyöntoivotus, höystettynä uhkauksella nukkumapaikan siirtymisestä käytävän puolelle toimi ja rauha laskeutui maahan.
 
Lauantaiaamuna jatkettiin siitä mihin illalla jäätiin ja tällä tarkoitan sitä, että aamupala oli ihan sama kuin iltapala. Toivottavasti se oli kuitenkin siirretty kylmään yön ajaksi.
 
Ja taas 20 kilometriä ajoa ja oltiin pelipaikalla kello 8.00. Tällä kertaa vastaan asettui Namika Lahti Lila. Peli eteni edellisen tapaan ja oli siis ohi ensimmäisen jakson jälkeen. 15- 55 tulos kertoo aika paljon pelistä. Varsinkin kun huomioi, että peliaika oli 4 x 5 min.
 
Ja eikun takaisin majapaikkaan lounaalle odottamaan seuraavaa peliä, jonka piti alkaa kello 15.00. Lappeenrantaa vastaan. Tämä ottelu olikin jo ihan erilainen, EBT oli pitkään tappiolla ja ottelusta kehkeytyikin varsin kuuma myös katsomon puolella. Välillä olo oli kuin TPS fanilla Olarin baarissa. Tästä oli kiittäminen tuomaritoimintaa, joka Jorma Uotista lainatakseni ei saavuttanut sitä täyttymystä, mikä näissä kisoissa vaaditaan. Ilmeisesti päivän vihellyskiintiö oli täynnä, mutta onneksi se oli tasapuolista molempia joukkueita kohtaan. Kuten monasti ennenkin joukkueen takamies Teemu käänsi ottelun EBT:lle luvuin 22-27.
 
Tästä olikin hyvä jatkaa kohti Kuusankosken uimahallia. Kuusankoskelaisten kunniaksi on sanottava, että he osaavat vaalia vanhaa, halli kun oli ihan samanlainen kuin 25 vuotta aiemmin käydessäni siellä. Hyppytelineet, poreallas ja lastenallas olivat poikien mieleen. Koripalloreissulla kun oltiin, päätimme lähteä suihkun kautta majapaikkaan, uimahallivalvojan huomautettua poikien käytöksestä viidennen kerran.
 
Illalla oli ohjelmassa jalkapalloa lätkäkaukalossa osan pojista kiipeillessä puissa pimeässä metsässä. Ilmeisesti kaupungin säästötoimenpiteiden takia jouduimme pelaamaan kuunvalossa, mikä asetti hiukan haasteita ainakin meille valvojille. Pallon erotti pimeässä vasta kun peliä oli kulunut yli 5 minuuttia.
 
Varsinainen katastrofi oli vasta tulossa, nimittäin kisadisko. Jukan kanssa päätimme, että se saa jäädä väliin. Perusteluina käytimme sitä, että aamupeli olisi jo kello 8.00, mikä tarkoitti sitä, että herätys olisi jo 6.15. Siihen paluu diskosta 23.30 istui mielestämme aika huonosti. No pojat ottivat tiedon vastaan aika huonosti ja päivän politiikasta tuttu N-korttikin kävi pöydässä. Diktaattori, tyranni jne  olivat ilmauksia lievemmästä päästä.  Kaikki valitusasteet, mukaan lukien EBT:n hallitus ja Jukkiksen häiritseminen hotellista asti käytettiin. Onneksi päävalmentaja oli kansamme samaa mieltä ja saatoimme keskittyä Jukan kanssa ottamaan vastaan poikien marmatuksen. Pahimmat diskohileet jatkoivat puhumista vielä unissaankin.
 
Aamu koitti ja aamupala (eilinen iltapala) nautittiin. Ja kas joukkoomme oli liittynyt myös valmentaja Kimi. Kun vielä pelipaikalle saimme toisen valmentajan Tonin, sekä tietysti Jukkiksen hotellilta, ei seuraava ottelu Joensuun Katajaa vastaan jäänyt ainakaan valmennuksesta kiinni. Oli paikalle saapunut myös JoJo Lotta sekä Teemun äiti Jonnakin. Se olivatko pojat soittaneet äidit paikalle vai oliko heidän alunperin pitänytkin tulla, jääköön arvoitukseksi.
 
Peli ei kuitenkaan kulkenut suunnitelman mukaan, vaan pojat olivat vielä unessa.
Kataja taas oli tasaisen hyvä ja vie pelin selvästi 29 - 49. Tämä oli paha takaisku. EBT oli ulkona mitalipeleistä. Olisi varmaan pitänyt päästää pojat diskoon.
 
Seuraavassa pelissä vastaan tuli Topo, joka oli nöyryyttänyt samalla joukkueella EBT:tä pari viikkoa aikaisemmin 2- divarin pelissä. Ei nöyryyttänyt tällä kertaa, pojat pelasivat omalla tasollaan ja selvä voitto 20-42 oli oikeutettu lopputulos. Nyt pelaisimme sijoista 5-8.
 
Tässä vaiheessa paikalle tulikin itse Eino-myrsky, joka pätki sähköjä koko ajan, välillä pelattiin hämärässä, välillä valossa, välillä halli oli täysin pimeänä. Siihen vielä muutama palohälytys ja kisajärjestäjillä oli mennä kahvit väärään kurkkuun. Onneksi peliajat oli suunniteltu niin väljiksi, että aikataulut pitivät juuri ja juuri.
 
EBT:n viimeinen ottelu ja samalla ottelu sijasta 5 oli Äänekosken Huimaa vastaan. Aikaisemmat ottelut EBT oli aina hävinnyt, joten tunnelma oli aika hermostunut. Huiman heittopeli olikin huimaa, esim. kymmenestä vapaaheitosta vain yksi meni rautoihin, muiden sujahtaessa sukkana sisään. Mutta EBT oli vielä parempi, koko joukkueelle tuli hienoja onnistumisia ja taas Teemun johdolla voitto irtosi 54 -45. Tähän oli hyvä lopettaa, hieno päänahka.
 
Kuusi ottelua, viisi voittoa ja 5.sija eivät tee oikeutta pojille, mielestäni olitte parempia. Hieno reissu, mutta tulipa tehtyä. Ja tarinan opetus: joka matsissa täytyy olla hereillä, myös siinä aamun klo 8 matsissa.
 
Teksti: Mika Pitkänen