EBT puhtaalla pelillä A-tyttöjen SM-sarjaan

29.9.2014

Tyytyväinen joukkue
Elisa Hautalan tyylinäyte
Natalia Bhebhe ja Camilla Pihlajamäki
Helena Sivula kaahaa Pyrinnön puolustuksen ohi

A-tyttöjen 2.kierroksen SM-sarjaan karsintaa odotettiin jännittynein mielin, sillä lohko vaikutti etukäteen todella kovalle. Ihan vastustajien rosterit eivät olleet sitä mitä pelättiin, mutta Espoon tytöt myös pelasivat hienosti.

Viiden joukkueen karsinnasta kaksi joukkuetta saa paikan SM-sarjassa, kaksi seuraavaa pelaa valtakunnallista 1-divisioonaa ja viimeinen jää alueen sarjaan.

Karsinta käynnistyi lauantaiaamuna nihkeästi; Keravalaista KuuBaa ei meinattu saada karistettua kannoilta, kun pallo ei tahtonut mennä pömpeliin millään. Loppulukemat kuitenkin EBT:lle 46-35.

Aamun nihkeän voiton jälkeen vastaan asettui ennakkoon kovimmaksi vastustajaksi arvioitu Turun Riento. Joukkueessa pelasivat mm. nuorten maajoukkuepelaajat Ida Myllyoja, Helmi Tulonen ja Marika Korpinen sekä 192-senttinen Milla Ekström. Ennakkoarvio vastustajasta osoittautui oikeaksi. Käytännössä koko peli mentiin tasatahtiin, ilman että kumpikaan joukkue sai kirittyä kunnon etumatkaa. Heikolla hetkellä käväisi mielessä, että Myllyoja kaataa EBT:n yksin riistoillaan. Ratkaisu jäi aivan loppuminuuteille, jolloin kotijoukkue sai puristettua ratkaisevan eron. Jaksot 15-18, 23-20, 14-18 ja 25-16. Lopputuloksena EBT:n selkeä ja ansaittu, mutta tiukka voitto 82-72.

Ottelu oli paitsi kahden hyvän joukkueen, myös kahden hyvin erilaisen valmentajan kamppailu. Turun Lars Ekström on kokenut ja menestynyt, EBT:n Niko Hellman on vasta - toivottavasti pitkän - uransa alussa. Koutsit olivat laatineet joukkueilleen erilaiset hyökkäystaktiikat. EBT luotti hyökkäyksissään enemmän sisäpeliin ja kolmosiin, joita se upotti pelissä seitsemän, kun taas TuRi käytti menestyksekkäästi mid range -heittoja. Lisäksi EBT:n pelistä täytyy nostaa esiin Helena Sivulan, pääasiassa korin alta taistelemat, 29 pistettä.

"Tasokas peli A-tyttöihin", summasi EBT:n head coach Niko Hellman pelin jälkeen. "Kumpikin joukkue pelasi tehokasta hyökkäyspeliä. TuRi vaihtelee todella paljon puolustusmuotojaan ja olenkin iloinen siitä, miten kypsästi hyökkäsimme", kiitteli Niko tyttöjään.

Sunnuntai-iltapäivän aluksi EBT otti rutiinivoiton Joensuun Katajasta luvuin 58-39.

Karsintaturnauksen viimeisessä pelissä EBT kaatoi Tampereen Pyrinnön selkein numeroin 70-44. Voitto varmisti karsintalohkon ykköstilan ja paikan SM-sarjassa.

Erityisesti Pyrinnön rosterista odotettiin kovempaa. Ottelu oli kuitenkin alusta loppuun kotijoukkueen hallussa. EBT kasvatti johtoaan tasaisesti, eikä Pyrintö päässyt missään vaiheessa iskuetäisyydelle.

"Puolustuksemme oli koko viikonlopun ajan hyvää - tai jopa erittäin hyvää. Hyökkäyspäässä pystyimme luomaan runsaasti paikkoja, mutta heitot eivät pudonneet ihan niin hyvin kuin olisi voinut", totesi EBT:n head coach Niko Hellman viimeisen ottelun jälkeen. "Positiivista viikonlopussa oli myös se, että pystyimme jakamaan peliminuutteja kaikille pelaajille", Niko jatkoi.

Ensimmäinen tavoite saavutettu - onnea tytöille ja valmennustiimille!

 

Ottelutilastot järjestyksessä: KuuBa Kerava, TuRi, Joensuun Kataja, Tampereen Pyrintö (EP=Ei pelannut).

Kristiina Kourilehto: 3/4/2r, 13/3, 3/2, 7/7/3r/2t

Helena Sivula: EP, 29/10/5r/2s/2r, EP, 10/9

Lotta Vesiluoma: 11/5/2s, 12/4/3s/3r, EP, EP

Kiia Larmala: 0/0, EP, 5/0, 7/2/2s

Natalia Bhebhe: 1/7, 3/0, 3/5/3s, 4/4/2s/2r

Lotta Eräkangas: 9/2s, 20/3/2r, EP, 8/5/2s/2t

Heidi Hausen: 3/1, 0/1, 8/5/4s, 1/1

Niina Mattila: 2/6/3r/4t, 3/7, 4/0, 14/8/6r/3s

Heidi Laukkanen: 0/0, EP, 6/2/2s, 5/5s

Veera Luostarinen: 3/0, 0/1, 2/2/2s, EP

Anni Salonen: 9/6, 2/1, 7/5, 2/3

Elisa Hautala: 5/5, 0/2/2t, 16/6/4r/2s, 8/7/3t

Camilla Pihlajamäki 0/3/2t, EP, 4/6/3r/2s, 4/5/2r

 

Teksti: Hannu Sivulan tekstiä käpisteli Kirsi Eräkangas

Kuvat: Kari Mattila