EBT:n 7-12 vuotiaiden Winter Camp 11.12-13.12.2015

14.12.2015

Make ja Jukka poikineen
Minna tyttöineen
Birta, Tinna ja Kiia lapsineen
Annan pimut vauhdissa
Jäbät vapaa-ajan puuhissa
Painitaan!

Perjantai iltapäivällä n. 70 innokasta EBTn junioria suuntasi bussikyydillä kohti Kisakeskuksen Urheiluopistoa. Mukana oli myös joukko ihania vanhempia ja huoltajia, sekä joukkueiden omat valmentajat. Edessä oli sunnuntai-iltapäivään kestävä Winter Camp korisleiri.

Leiri oli antoisa kokemus kaikille osallistujille.  Juniorimme harjoittelivat sata lasissa, eikä kukaan vikissyt tai nurissut tiukkaa tahtia.  Jopa leirin pienimmät osanottajat vetivät kunnialla läpi kolmet harkat lauantaina, vaikkakin ensimmäinen yö ryhmämajoituksessa ilman omaa vanhempaa sujui vähän ihmetellessä.  Perinteiset salitreenit olivat kivoja uudessa ympäristössä huippuhyvissä olosuhteissa. Junnujen mieleen oli erityisesti tukiharkat joissa pääsi testaamaan ja näyttämään muita liikunnallisia taitojaan sekä ottamaan kontaktia painiukkelin kanssa. 


Kisakeskuksen ruoka oli maittavaa – kiitokset vielä järjestelyistä urheiluopistolle, sekä myös Greenline bussifirmalle turvallisista kyydeistä (paluumatkan lumimyräkkä oli melkoinen!).

07 mikrotyttöjen sanoittama korisräppi tiivistää tunnelmat leiristä osuvin sanoin:

Korisräppi:

Korista voi harrastaa ihan kuka vaan,
siitä hyvän mielen saa.
Leiappia tehdä vaan,
urheilu kyl kannattaa – jou, jou, jou!

Täällä oppii kuka vaan!
EBT on erinomainen – täällä oppia saa,
täällä on tosi mukavaaa.
Jos ei unta saa, niin valkut auttaa vaan – jou, jou, jou!
Tää on eebeeteen show!

Kavereita kannustaa,
kaikilla on mukavaa!
Pelit aina voitetaan,
loppuun asti tsempataan – jou,jou,jou!