Vilhon Pikku-Biddy Matka Espanjaan

15.6.2016

Vilho Juutinen
Suomen poikien kultajuhlat

EBT:n juniorilupaus Vilho Juutinen valittiin jo aiemmin viime syksynä edustamaan Suomea kansainväliseen Biddy-basket tapahtumaan. Tässä Vilhon oma kertomus viime viikon pelimatkastaan Espanjan Fuengirolaan.

Pikku-Biddy on 12-vuotiaille pelaajille suunnattu koripallojoukkue, joka matkustaa vuosittain viikoksi turnaukseen Espanjan Malagaan. Pojille on oma ja tytöille oma joukkue.  Pelaajat valitaan kahden leirin kautta. On ykkösleiri, josta karsitaan kakkosleiriläiset. Siitä valitaan 12 pelaajan joukkue ja kolme varapelaajaa, siltä varalta, että joku loukkaantuu. Biddy on hyvä järjestelmä ja matka on todella kiva.

Lentomme lähti aamulla klo 6.20. Lento kesti noin neljä ja puoli tuntia. Hotellimme oli tosi kiva. Nukuimme kahdessa kuuden hengen huoneessa. Hotellilla oli kiva uima-allas ja halpa kauppa alakerrassa.

Maanantaina ei paljoa tehty. Oli vain treenit ja hotellilla olemista. Lisäksi olimme rannalla. Söimme ateriat ravintolassa nimeltä Kukko, joka oli todella hyvä. Aamupalat teimme itse. Tiistaina oli treenit ja kaksi peliä. Treenasimme ulkona kuumassa ja pelit olivat sisähallissa. Voitimme kaksi ensimmäistä peliä, ensimmäisen niistä vähän helpommin. Vastustajamme olivat aika pitkiä. Keskiviikkona oli aamutreenit ja sen lisäksi oltiin isossa kauppakeskuksessa nimeltä Miramar. Torstaina oli taas kaksi peliä, jotka kummatkin voitimme, taas ensimmäisen vähän helpommin. Illalla juhlimme voittoa. Perjantaina pakkasimme, kävimme hyvässä vesipuistossa ja katsoimme fudista. Lauantaina ei enää ehtinyt paljoa muuta kuin ostaa viimeiset tuliaiset ja pakata loppuun. Sitten olikin jo lento Suomeen.

Oli hienoa voittaa koko turnaus. Valmentajamme mukaan voitot ratkesivat hyvään yhtenäiseen puolustamiseen, hienoihin suorituksiin hyökkäyksessä ja hyvään joukkuehenkeen. Kiitos kaikille mahtavasta matkasta!

 

Vilho Juutinen