Jukka Mäkisestä EBT:n hallituksen uusi puheenjohtaja

9.5.2017

Jukka Mäkinen valittiin EBT:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

EBT:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin eilen illalla. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jukka Mäkinen. Myös hallituksen kokoonpano vaihtui hieman edellisestä kaudesta.

EBT:n hallituksessa 2017 - 2018 toimintakaudella jatkavat Kirsi Eräkangas ja Anssi Iivonen.  Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Heidi Adler, Matti Pajari ja Jouko Visuri.  

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Mäkinen on monille tuttu nimi koripallopiireissä.  Aktiivisen pelaajauransa Jukka aloitti jo pikkupoikana, sillä koripallo on ollut aina hänen perheessään tärkeässä roolissa.  Aikuisena Mäkinen pelasi muutaman kauden LePy:n 1. divisioonan edustusjoukkueessa.  Viime kaudella Jukka pelasi EBT:n miesten 5. divarin joukkueessa, jossa hän pyrkii jatkamaan tälläkin kaudella mikäli keho ja aikataulut sen vaan sallivat.  Ensi kosketus valmennukseen Mäkiselle tuli 90- luvun puolivälin aikoihin, jolloin hän valmensi Espoon Akilleksessa 1987 – 88 syntyneitä poikia. EBT:ssä Jukka on toiminut apuvalmentajana P05 joukkueessa muutaman kauden ajan.  Siviilityössään Mäkinen on Deal Finance Executive Tiedolla.

Tässä uuden puheenjohtajan mietteitä: ”Hallituksessa on tehty paljon hyvää työtä ja tulemme jatkamaan hyvin pitkälle samoilla linjoilla. Hyvä valmennus on kaiken keskiössä, koska se on "tuote" jota tarjoamme jäsenille. Ilman hyvää valmennusta aktiivinen jäsenhankinta on turhaa, jos emme saa pelaajia jäämään seuraan. Koska valmennus on laadukasta, tulemme erityisesti syksyllä EM-kisojen aikaan panostamaan jäsenhankitaan. Vanhempien ikäluokkien houkuttelevuutta pitää myös pystyä parantamaan ja luoda selkeä polku eritasoisille pelaajille jatkaa koripalloa myös seniori-puolella. Polku voi viedä maajoukkueisiin, kuten hallituksessa aloittavalla Heidi Adlerilla tai alasarjoihin harrastamaan, kuten minun kohdallani. Molemmissa poluissa koris jää tärkeäksi osaksi elämää. Hallituksessa tullaan tekemään työtä näiden ja monien muiden asioiden mahdollistamiseksi ja samalla pidämme seuran talouden terveellä pohjalla.”

”Haluan lisäksi kiittää koko seuraa luottamuksesta ja muita hallitukseen lähtijöitä panostuksesta seuran eteen. Tehtävään oli helppo lähteä, koska Tonin johtama hallitus, toimisto ja joukkueet ovat tehneet erinomaista työtä. Erityiskiitos Ari Saarenmaalle, joka jäi hallituksesta pois. Hän on tehnyt ison työn seuran talouden kanssa, joka on nyt terveellä pohjalla.”