B-tytöt demoryhmänä Vierumäellä

15.1.2011

Kolmiopeliin timantista
Kosu näyttää jalkatekniikoita kädestä pitäen

B-tytöt viettivät ikimuistoisen lauantain Vierumäellä. Koripalloliiton II-tason koulutusjakson demoryhmäksi kutsuttu b-tyttöjen ryhmä harjoitteli kaksi parin tunnin mittaista lajiharjoitusta maajoukkuevalmentaja Antti Koskelaisen alaisuudessa.

Keskiviikkona pikakomennuksen koripalloliiton II-tason koulutusjakson demoryhmäksi saanut b-tyttöjen ryhmä lähti matkaan varhain lauantaina suuntana Vierumäki. Osalle pelaajista urheiluopisto on jo lähes toinen koti tai vähintään kesämökki missä vietetään säännöllisesti aikaa.

Ensimmäinen lajiharjoitus alkoi aamulla kymmeneltä ja siihen alkulämpö vedettiin vielä seuravalmentajan eli Mikon ohjeiden mukaisesti. Itse lajiharjoituksen teemana oli FLEX-tyyppinen hyökkäyspeli jossa tehdään screenejä ja käytetään screenin tekemisen jälkeen itse screeni. Harjoitus koostui heitto- ja pienpeliharjoitteista sekä lopuksi 5vs5 pelistä. Pelimalli oli tytöille täysin uusi vaikka jotkut vastustajista samaa tyylisuuntaa noudattavatkin. Tytöt pääsivät peliin käsiksi hienosti ja pienen haparoinnin jälkeen vapaita pelaajia löytyi ihan oikeista paikoista. Demoryhmänä olo näkyi selkeästi viimeistelyn tehokkuudessa ja pallot eivät oikeen pomppineet sisään mutta saatiimpa koulutusjaksolaisilta useat taputukset silti aina pallon sujahtaessa sukkaan kolmosen kaaren takaa.

Terveellisen ja ravitsevan lounaan, pienen lepohetken (jonka osa tytöistä käytti aktiivisesti zumbaten) sekä kipakassa pakkasessa suoritetun kävelylenkin jälkeen oli vuorossa päivän toinen lajiharjoitus. Lajiharjoitukseen valmistauduttiin mm. juoksemalla 20m vetoja valokennoilla joka sekin oli useimmille uusi kokemus. Suurin osa pelaajista onnistui tässäkin lajissa parantamaan aikojaan ja selkeästi nautti uudesta haasteesta. Toisen lajiharjoituksen teemana oli transition-hyökkäys ja kolmiopeli. Siirtymiset toteutettiin viidellä kaistalla ja kahdella takapelaajalla, tämä tuntui olevan selvää pässinlihaa alusta saakka vaikka terävyyttä pitikin hakea aluksi volttilähdöillä. Itse kolmiopelin hienouksia käytiin kohtuullisen laajalti läpi ja pelaajat sisäistivät pelin idean erittäin hyvin varsinkin siihen nähden ettei seurajoukkueessa tämän tyyppistä pelaamista liiemmälti ole tehty.

Tapahtumasta vastuussa ollut Antti "Kosu" Koskelainen oli tyytyväinen demoryhmän toimintaan, kehui pelaajia useaan otteeseen ja nakkeli ylävitosia tuon tuosta. Koulutusryhmän palautteessa kuului mm. lauseita "Onko nämä oikeasti vaan b-tyttöjä?", "Mahtava porukka!", "Tosi nopeasti oppivat näitä asioita." ja "Eikö nämä pelaa myös a-tyttöjen pelejä?". Tytöt yllättivät positiivisesti myös seuravalmentajan ja paikalle autokuskeiksi lähteneet vanhemmat. Loppuun perinteinen "tiimi!" -huuto joukkuetoiminnan merkiksi, toinen mahtava ateria Vierumäen pöperöitä naamariin ja väsyneenä mutta hymy naamalla takaisin Espooseen.