Martti Iivonen valittiin vuoden liikunnanopettajaksi

9.2.2011

Espoo Basket Team:ssa ja Hongassa valmentanut Martti Iivonen sai ansaitsemansa tunnustuksen. Martti on toiminut useassa juniori- ja aikuisjoukkueessa  fysiikan valmentajana. Koripallovalmennuksen, lisäksi hän on ollut jo pitkään Kirkkonummella toimivan Sepän koulun liikunnanopettaja.

Martti on pitkäjänteisesti kehittänyt koululiikunnan eri osa-alueita ja kyseenalaistanut vanhoja tottumuksia. Hän on innostanut nuoria liikkumaan ja ollut samalla henkinen tuki ja ystävä.
Keskustelevalla ja kyselevällä valmennustyylillä  Martti auttaa pelaajia oivaltamaan omia vahvuuksia ja heikkouksia. Hän on aina valmis kehittämään omaa valmennusideologiaansa ja ottaa vaikutteita myös muilta valmentajilta.

Martti palkittiin vuoden liikunnanopettajaksi työstään Sepän koulussa. Palkinto jaettiin liikunnanopettajien päivillä muiden liikunnanopettajien läsnäollessa.

Onneksi olkoon!