Minitytöille hopeaa Delfin Basket Tournamentissa

9.8.2011

 

Delfin Basket Tournament, 4.-7.8.2011, Tampere  

Turnaukseen lähdimme periaatteella "kaikki halukkaat minitytöistä mukaan", sarjana Minitytöt 2000. Lopen leri pohjalle ja monelle pisin matka poissa kotoa – viisi yötä putkeen koulujen lattioilla! Jos tämän tytöt hoitavat kunnialla loppuun asti, niin joukkuettamme ei pysäyttäisi mikään!  

4.8. 

Päivällisen jälkeen Delfiniläiset pakkasivat tavaransa Lopella ja matka Tampereelle alkoi, vaikka seuraavan päivän Puuhamaa jääkin väliin, huhut olivat tosin kiertäneet paikasta nimeltä Särkänniemi… 

Saapuminen klassilliselle koululle hieman ennen kahdeksaa illalla, majoittuminen ja iltapalaeväiden nouto - kas kummaa Lidlistä?! 

Ennen nukkumaan menoa jääpussitäydennys saapui, uusien peliasujen kera. Peliasushown jälkeen hampaiden pesu ja nukkumaan. 

5.8. 

Hyvin nukutun yön jälkeen herätys 07:00, leiri kasaan ja aamiaiselle Tammelan koululle. Pientä jännitystä ilmassa, mutta puoli tuntia B-tyttöjen matsia katsellessa pahin jännä unohtui ja aloimme pääsemään turnausfiilikseen mukaan. 

Ottelumme pelattiin NMKY:n salissa, Puisto-Emmaus. Sali oli isoimpia, joissa tytöt ovat pelanneet. Lopen leirin pikkukenttien jälkeen valmennuksella hieman kysymysmerkki, kuinka tytöt tottuvat näin isoon peliareenaan. 

09:45 peli BC Nokia, VOITTO

Uusi tuttavuus kaikille, peli alkoi tasaisesti ja kulki vauhdikkaasti päästä päähän. Joukkueemme onnistui repäisemään turvallisen eron ottelun puoliajan molemmin puolin.

Tulos 38 – 21 

13:15 peli Kirovskaja, VOITTO

Historian ensinmäinen kansainvälinen ottelu! Ja otteet sen mukaiset! Vastustaja tuli todella kovaa päälle ja tuomarikaksikko antoi pelata erittäin kovaotteista peliä. Tytöt vastasivat kuitenkin samalla mitalla ja varsinkin joukkueemme 01-viisikko pisti päätä isompi tyttöjä kuvainnollisesti "puolapuihin". Mustelmitta ei tainnut kukaan tytöistä selvitä ja vielä kun pystyimme pitämään pelillisesti paketin kasassa, niin vastustajalle ei jäänyt sanan sijaa.

Tulos 17 – 41 

Ottelun jälkeen huhut osoittautuivat todeksi ja suihkun jälkeen ulkona odotti Särkänniemi transfer!

Kunnon urheilijahan ei syömättä pärjää, joten heti portista sisään päästyämme etsimme ruokailupaikan, josta jokainen sai tarvitsemansa urheilijan palautusruoan, ½ litraa kokista, makkaraperunat/kanakorit ja taas jaksoi. 

Pienen alkuverryttelyn jälkeen alkoi porukka pääsemään vauhtiin, luultavasti matsit kuitenkin painoivat takaraivossa. Mikäs laitteissa ollessa, kun Joonatankin kehtasi näyttäytyä julkisella paikalla parturissa käynnin jälkeen… 

Viimeiset hurrrrrjat vetivät Half-Pipen viimeisellä mahdollisella vuorolla ja sen jälkeen mietimme, minnekähän sitten päämme pistäisimme, kellohan oli jo 20:00 ja valomerkki Särkänniemessä. Noh, turnausorganisaatio oli sijoittanut meidät Kissanmaan koululle, eli taas mentiin toiselle puolelle Mansea. Pieni hässäkkä vastaanotossa, kun olivat jo luulleet, että emme tulekaan??? 

Leiri pistettiin pystyyn kolmanteen luokkaa kahteen päivään, joten homma meni jo "vanhoilla pohjilla". Jääpusseja tarvitseville, hampaat puhtaaksi ja todellakin ansaitulle levolle. 

6.8.

Sattuneesta syystä – alkusarja voitto – saimme nukkua puoli yhdeksään, pelivarusteet mukaan, aamiaiselle Tammelaan ja sitten valmistautumaan puolivälieräotteluun. 

11:00 peli RaPy VOITTO

Jälleen uusi tuttavuus, tällä kertaa turnauksen toinen järjestävistä seuroista vastassa. Ensinmäinen jakson alku tasaista, mutta sitten tytöt saivat edellisen päivän karistettua jaloista ja vastustajalle ei jäänyt palan palaa. Toisella jaksolla puolustus toimi loistavasti, vastustajalle ei yhtään koria!

Tulos 27 – 9 

Matsin jälkeen pikainen lounas tällä kertaa "oikealla" koululla, eli Pyynikissä, nollaus välieriin, ei tunnu missään! 

15:45 peli TuRi VOITTO

Uusi tuttavuus tosipeleissä, yksi harjoitusmatsi vuosi sitten. TuRilla oli vahva ja fyysinen joukkue, jonka kanssa tytöt olivat hieman vaikeuksissa. Ottelun puolessavälissä saimme 10-0 jakson ja tarvittavan eron, joka sitten jännittävien loppuvaiheiden jälkeen kesti loppuun asti.   

Tulos 20 – 17 ja FINAALIIN !!! 

Kauppaan ostamaan iltaherkut ja sitten päivälliselle Pyynikkiin.

Illalla koulullamme disco, mutta tytöt valitsivat "bileet omalla jengillä". Pienet venyttelyt, herkut ja loppuillasta pieni ulkoilu, joka muuttui piilosen leikkimiseksi. Selvisimme ½h ulkoilusta vain yhdellä haavalla ja pienellä polvitällillä… Haavojen ja pelitällien hoito ja putsaus, sitten jo ruutiinilla iltatoimet ja nukkumaan. 

Valmennuksemme osallistui valmentajatapaamiseen Tammelan stadionilla, osa kontaktoi vanhoja tuttuja, osa uusia… 

7.8.

Ja taas saamme nukkua myöhään! Hyvät pelit, hyvät unet ! Finaali odotti meitä vasta iltapäivällä, joten aamupala Pyynikillä, takaisin, leirin purku, siivous ja tietenkin tärkein – hiustenletitys finaalia varten! Joonatanilla meni vielä tämän kerran katsellessa, mutta ensi kerralla ei enää sluibaaminen onnistu. Tosin Siirin metrin pituiset letit vaativat jo kovaa ammattilaista. Finaalijänskää hieman havaittavissa, mutta leirin purku, hiushässäkkä ja lounas Pyynikillä saivat tilannetta rauhoitettua. Tosin Emmalla lähti luovuus vauhtiin ja finaalia varten joukkueellamme oli levyllinen lopetushuutoja plakkarissa. 

14:00 peli Pyrintö, Finaalihäviö L

Kuten arvasimmekin matseja katsellessamme, oli loppuotteluvastustajamme Tampereen Pyrintö. Joukkuessa oli kaksi todella lahjakasta peluria, joiden taltuttamisessa joukkueellamme oli täysi työ. Ottelu oli tasainen aina 9-10 tilanteeseen asti, mutta sitten vastustaja teki pari tärkeää koria hyökkäyspään riistoista ja lisäksi pari muuta koria, ilman että joukkueemme pystyi vastaamaan yhdelläkään korilla. Tuo ero riitti loppuun asti ja vaikka joukkueemme tsemppasi uhrautuvasti, niin viimeinen vaihde jäi vielä tällä kertaa käyttämättä.

Tulos 27 – 17 

Huh huh, olihan setti sekä valmentajilta, että VARSINKIN pelaajilta. Hienosti vedetty 6 päivää koripalloa! Viimeisenä päivänä tytöt alkoivat olla "valmista kauraa", mutta FINAALIIN pääseminen varmasti auttoi jaksamaan. Turnausjoukkueemme toimi hienosti yhdessä, sekä peleissä, että pelien ulkopuolella. Valmentajien ei tarvinnut selvitellä yhtään kinaa jne., homma toimi ja kaikki olivat mukana reippaasti koko ajan, vaikka välillä koti-ikävätkin tulivat pintaan. Se, että turnaus meni tuloksellisesti näinkin hyvin, oli pienoinen yllätys meille kaikille, mutta päätavoite, eli tyttöjen jaksaminen ja keskittyminen pitkään ja rankkaan rupeamaan saavutettiin kirkkaasti! Jääpussien ja urheiluteipin menekit kertovat toisaalta myöskin osaltaan siitä, että pelit kovenevat ja aivan pienistä ei voi enää valittaa.

Tästä on hyvä jatkaa tulevia treenejä ja pelejä kohti. Pari viikkoa treenejä koko joukkueen kanssa yhdessä ja lisää mahtavia kokemuksia on tulossa, pelien muodossa heti EHBT:ssä kolmen joukkueen voimin. 

Kiitoksia myös vanhemmille, jotka olitte tukena Tampereella kannustamassa ja osalta auttamassa homman hoitumista.

 

Terveisin,

Turnaussäätäjä Elias