Play The Game-leiri päätökseen, Sasu Salin yllätysvieraana torstaina

14.6.2012

Play The Game-leiri ja Kesäurheilukoulu järjestettiin tuttuun tapaan toisella kesälomaviikolla 11.-15.6 Espoonlahden urheiluhallilla ja sen ympäristössä. Yhteensä viikon aikana leirillä oli lähes 100 lasta.

Play The Game-leirin ensimmäisen päivän teemana oli 1vs0 ja 1vs1 pelaaminen. Valmentajien johdolla käytiinkin vauhdikkaasti läpi uusia tapoja viimeistellä kori, sekä päästiin haastamaan kaveria 1vs1 tilanteissa. Leirin kasvaneen suosion myötä käytössä oli Espoonlahden hallin lisäksi juuri valmistunut Mårtensbron koulu, joka tarjosi loistavan treenipaikan etenkin nuoremmille leiriläisille.

Tiistaina ja keskiviikkona meno jatkui vauhdikkaana, lajitreeneissä keksityttiin enemmän pallottoman pelaajan liikkumiseen ja syöttövalintoihin, ja keskiviikkona oli ensimmäisten leiripelien vuoro. Leiripeleissä C-, Mini- ja Mikrojuniorit pelasivat sekajoukkueilla ja kovia pelejä riitti.

Torstaina oli vuorossa yllätysvierailu, kun Slovenialaista Olympia Ljublijanaa ja Suomen maajoukkuetta edustava Sasu Salin vieraili leirillä. Sasu kävi opastamassa leiriläisiä treeneissä, sekä pääsi mukaan tiputukseen ja minipoikien tukitreeniin. Lisäksi Sasu sai vastailla leiriläisten kysymyksiin mm. uran korkeimmasta pistemäärästään, pelipaikastaan ja miltä koripalloammattilaisen arki tuntuu. Ruokailun yhteydessä Sasu haastettiin vielä 3P heittokisaan, jonka jälkeen oli nimikirjoitusten vuoro.

Viimeinen leiripäivä oli pelopainoitteinen, ja huipentui valmentajat vs. C-juniorit All-Stars peliin. Ottelu oli tasainen, mutta taisi lopulta päättyä valmentajien niukkaan voittoon. Leirin päätöksessä palkittiin jokaisesta ryhmästä kaksi leiritsempparia. Kesäurheilukoulussa liikuttiin koko viikko eri lajeja ja leikkejä pelaten. Tällä kertaa ryhmäkoko oli hieman edellisvuosia pienempi, mutta menoa riitti läpi koko viikon.

Leirin palkitut:

C-pojat: Leo Isännäinen ja Eetu Isännäinen
C-tytöt: Liisa Virta ja Jutta Aaltonen
Minipojat:  Lauri Jaakkola ja Ilari Laakso
Minitytöt: Nea Ala-Pappila ja Marianne Soisalo
Mikropojat: Juha Leiniö ja Tuomo Pärssinen
Mikrotytöt: Ruska Lähde ja Juliana Haddad
Kesäurheilukoulu: Kaikki osallistujat palkittiin
 

Kiitos kaikille leirille osallistuneille junioreille ja valmentajille, ja oikein hyvää kesää!