Kevytkorikseen on helppo tulla mukaan.

Kaikki uudet pelaajat ovat tervetulleita lähtökohdista riippumatta. Kiinnostus lajiin ja halu opetella koriksen perusteita riittää. Kevytkoris on tarkoitettu 3 luokkalaisille ja sitä vanhemmille lapsille sekä nuorille. Nuoremmatkin voivat tulla mukaan, mutta suosittelemme kokeilemaan ensin ikäkausijoukkueita.

Kevytkorisessa ei ole kilpailullisia tavoitteita vaan keskitymme taitojen kehittämiseen omasta lähtötilasta eteenpäin. Saatamme kauden aikana pelata muutaman harjoitusottelun muiden seurojen vastaavia ryhmiä vastaan, mutta virallisiin sarjoihin emme osallistu. Kevytkoriksessa vanhempien rooli on rajoitettu kuljettamiseen, kustantamiseen ja kannustamiseen eli emme odota osallistumista erillisiin joukkueen talkoisiin. 

Mikäli koriskärpänen iskee kovemmin, ovat pelaajat tervetulleita kokeilemaan ikäkausijoukkuiden mukaan!

Sopivasta ryhmästä voi kysellä myös Kevytkoriksen koordinaattorilta. Ryhmän määrityksessä painaa enemmän fyysinen ikä kuin kalenteri-ikä. Harjoitukset järjestetään kaupungin saleissa ja muutokset aikoihin ovat mahdollisia. Harjoitusajat voit tarkistaa sivulta löytyvästä kalenterista.

Ryhmillä on kahdet harjoitukset viikossa ja pelaaja voi valita haluaako osallistua yhteen vai kahteen tapahtumaan / viikko. Harjoituksiin tarvitsee mukaan sisäliikuntavarusteet, juomapullon ja koripallon jos sellaisen omistaa. Voit kokeilla kaksi viikkoa ilman sitoutumista. Kokeilujakson jälkeen päätetään haluaako harjoitella yhden vai kaksi kertaa. Ennen kuin tulet ensimmäisiin harjoituksiin ole yhteydessä Kevytkoriksen koordinaattoriin.

Toimintamaksu laskutetaan kahdessa erässä harjoitusmäärän ja aloituskuukauden perusteella (taulukko alempana). Aloituskuukausi määräytyy ensimmäisten harjoitusten mukaan johon pelaaja osallistuu (ei kokeilujakson lopun).

Erä 1 (Syyskausi): 28.08.2023-31.01.2024 (joulutauko 11.12.2023-08.01.2024)

Erä 2 (Kevätkausi): 01.02.2023-30.05.2024

Tervetuloa kokeilemaan!!!

Kevytkoriksen koordinaattori:
Jukka Mäkinen
040 701 9847
makinjuk@gmail.com

Kevään 2024 aloitamme seuraavilla Kevytkoriksen ryhmillä: 

  • Pojat Ryhmä 1:
    • Tyypillisesti 3-5 luokkalaisia tai vanhempia joilla ei ole aikaisempaa kokemusta liikunnasta.
    • Harjoitus 1: Maanantai 17:30-18:30 Meritorin koulu
    • Harjoitus 2: Lauantai 9:00-10:00 Meritorin koulu
    • ILMOITTAUDU
  • Pojat Ryhmä 2:
    • Tyypillisesti alakoulun viimeisillä luokilla tai yläkoulussa, joilla ei ole vielä selkeästi murrosikä käynnissä.
    • Harjoitus 1: Keskiviikko 17:45-19:00 Espoonlahden koulu (kirjoituksien ajaksi paikka vaihtuu)
    • Harjoitus 2: Lauantai 11:00-12:15 Meritorin koulu
    • ILMOITTAUDU
  • Pojat Ryhmä 3:
    • Pelaajat joilla on selkeästi murrosikä menossa tai loppumassa. Tyypillisesti yläkoululaisia tai vanhempia.
    • Harjoitus 1: Maanantai 20:15-21:30 Mainingin koulu
    • Harjoitus 2: Keskiviikko 19:00-20:15 Espoonlahden koulu (kirjoituksien ajaksi paikka vaihtuu)
    • ILMOITTAUDU
  • Pojat Kirkkonummi:
    • Kaikki poikapelaajat ovat tervetulleita
    • Harjoitus 1: sunnuntai 9:30-10:45 Kirkkoharjun koulu (D-sali)
    • ILMOITTAUDU
  • Tytöt Ryhmä 1:
    • Alakouluikäiset tai vanhemmat joilla ei ole aikaisempaa kokemusta liikunnasta
    • Harjoitus 1: Maanantai 16:30-17:30 Meritorin koulu
    • Harjoitus 2: Lauantai 10:00-11:00 Meritorin koulu
    • ILMOITTAUDU
  • Tytöt Ryhmä 2:
    • Yläkouluikäiset ja vanhemmat
    • Harjoitus 1: Maanantai 18:30-19:30 Meritorin koulu
    • Harjoitus 2: Lauantai 12:15-13:30 Meritorin koulu
    • ILMOITTAUDU
  • Tytöt Kirkkonummi:
    • Kaikki tyttöpelaajat ovat tervetulleita
    • Harjoitus 1: Sunnuntai 10:45-12:00 Kirkkoharjun koulu (D-sali)
    • ILMOITTAUDU
  •