Vielä vanhempaa blogia

Huom! Blogin tekstissä saattaa esiintyä satunnaisesti sanoja tai sanontoja, joista herkkähipiäisimmät voivat pahoittaa mielensä niiden ollessa irrallaan varsinaisesta tajunnan virtauksesta. Mitään mikä ei läpäisisi esim. YLE:n pääuutislähetysten seulaa ei kuitenkaan tulla tarinoimaan ainakaan tarkoituksellisesti.

30.4.2010:

"Klara vappen med krana vatten", jne, jne. Juhlijoita piisaa ja silleen, eikä siinä mitään. Mutta päivän uutisointia seuratessa on pakko kysyä: mikä meitä vaivaa ja missä on vika? Leipäjonot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti ja mukana on yhä enemmän lapsiperheitä; miksi? Miten tämä on mahdollista, miksi olemassa olevaa ongelmaa ei ole saatu vähennettyä?

Tässä on keskustelun avaus aiheeseen "on lottovoitto syntyä suomalaiseksi". Onko tosiaan? Älä lottoa, rahasi menevät hukkaan! Toisaalta niitä plussiakin löytyy ja kuten sanottu, tämä on avaus asiaan.

Mutta pysähdytään hetkeksi miettimään, voimmeko tehdä tälle asialle jotain yksilöinä, tai ryhmänä / seurana? Fyysisesti tai henkisesti? Totta kai voimme, koska Sinä aloitat? Minä olen jo asian suhteen toiminut pidempään, mutta se ei näytä riittävän ongelmien kasvaessa; joten lisään panostusta.

21.4.2010:

Maamme hallitus myönsi tänään luvat kahden uuden ydinvoimalan rakentamiselle. Ja hallituksessa edelleen istuvat tukevasti pyrstöllään vihreät; jokin ei oikein korreloi keskenään. Toisaalta ehkä tämäkin osio tuli politiikan oppitunneista nukuttua aikanaan, joten muiden maiden suunnilleen vastaavat puolueet ovatkin sitä ihteään ja meidän versio aatesuunnasta jotain ihan muuta?

15.4.2010:

Kevät etenee kovaa vauhtia joka paikassa. Luonto herää henkiin pikkuhiljaa, ihmiset kuoriutuvat talviturkeistaan ja hymy alkaa nousta huulille.

Ilmaston muutostakin hidastetaan: Islantilaiset pölläyttivät taivaalle tuhkapilven ja pysäyttivät lentoliikenteen aika totaalisesti monissa maissa. Tämän vastapainoksi VR kannusti jälleen eilen suurta joukkoa omia kansalaisiamme siirtymään yksitysautoilijoiksi junaliikenteen jälleen kerran stopattua etelässä. Onneksi ei ole tuota junarataa lähellä.

Koripallossa ja miesten plus A-poikien ympäristössä on myös meininkiä, mutta tästä lisää aikanaan tarkemmin. Nyt takaisin golfaamaan, auf wiedersehen (tai jotain sinne päin)!

13.4.2010:

Tarinat ja jonnin joutavuudet heräsivät henkiin uutisosiossa. Eikö olekin ärsyttävää surffailla siellä täällä...

12.4.2010:

Heissan kaikki hunajaiset ystävät. Pikkuhiljaa taas saadaan hommia käyntiin, mutta nyt on riippuliito kesken ja hieman kylmää käsiä. Uutisissa hieman päivitystä.

27.3.2010:

Uudet höpinät menee enemmän tuonne uutispuolelle, joten menkäähän väijymään osiota.

25.3.2010:

"Who's your Daddy?" Tällä kertaa tämä ei liity jaloon peliimme ja vastustajan psyykkaamiseen ainakaan vielä, vaan saattaa olla pientä koripallopohjaista iltasatuilua Soukan suunnalla. Kyseessä on iloinen uutinen, joten menkäähän tsekkaamaan uutisosioon tarkemmin.

13.3.2010:

Näinköhän näitä juttuja luetaan Maikkarillakin? Allaolevan marmatuksen julkaisun jälkeen silmille hyökkäävin otsikko Matt Damonista heti sivun avaamisen jälkeen on poistettu. No jos homma näin etenee, niin en pane vastaan. Pitäisiköhän perustaa joku kurssi näille "toimittajille"?

13.3.2010:

Meikäläistä on pitkään jo ottanut pataan, kun eetteriin päästetään seinään törmänneitä idiootteja. Hollywoodin yksi valovoimaisista supertähdistä on Matt Damon, jonka isoisä oli suomalainen. No sitten maikkarin nettisivuilla on otsikko: "Matt Damon haaveilee töistä Suomessa". WTF tulee heti mieleen ja klikkaus. Siinä sitten selviää, että tänne tuloa jatkuvasti udellaan haastatteluissa täkäläiseen tsournalistiseen laatutyyliin (mehän olemme se maailman napa kuitenkin).

Jenkkiläisen kohteliaaseen tyyliin Damon aina vastailee kysymyksiin, eikä meidän tsournalistit pahoita mieltään. Tässäkin jutussa tulee kuitenkin normaali-ihmisille selväksi, ettei Matt Damonilla ole matkustuskiireiden ja perhearvojen takia aikaa moiseen loppupeleissä.

No miten tämän uutisen loppu menee? Sopivan tilaisuuden tullessa luvataan tulla tänne pikäksikin aikaa, jos tulee sopiva työkeikka. Kukapa ei tämmöistä tekisi, oli sitten suomalaisia sukujuuria tai ei. Onko siis aikuisen oikeasti nämä maikkarin viihdeuutisten ja Iltapäivälehtien vastaavien sektoreiden kirjoittajat imbesillejä? Ja sitten tulee lööppejä ja otsikoita nettiin. Vai pitäisikö tästä kuitenkin panna näiden "toimittajien" esimiehet mieluummin tilille? Navetan taakse vaan ja niskalaukaus!

Hauskojakin hetkiä tulee silloin tällöin. Viikolla pelattiin LoU - LePy peli naapurilohkossa ja siitä uutisoitiin jossakin paikallisaviisissa. kaikenlaista priceless juttua oli artikkelissa, mutta kruununa keon päällä oli paikallisen salin 3.n metrin heittoviiva; legendaarista!

10.3.2010:

On se jännää tuo matikka varttuneemmallakin iällä sen virkistävyydestä puhumattakaan. Alkoi jo hieman ottaa tuo Miesten 2-divarin säätö kupoliin; siellä kun on vieläkin 5 joukkuetta, jotka eivät ole päättäneet menevätkö karsimaan, putoavatko suoraan tai haluavatko jopa säilyä. Pelejä näillä ryhmillä on 1x0, 3x1 ja 1x2.

Tässä vaiheessa voi jo tehdä laskelmia ja tästä prosessista on dataa lisää uutisosiossa; kiinnostanee meikäläisten ja Karkkilalaisten lisäksi muitakin. Menkääpä tsekkaamaan; jos on kysyttävää tai eriäviä mielipiteitä, niin siitä vaan. En kommentoi tuloksia, jokainen voi tarkistaa asiat itse halutessaan.

8.3.2010:

Vanha kunnon hallimme oli viikonloppuna pois käytöstä, kun katolle kerääntyneet lumimassat aiheuttivat epäilyn sortumavaarasta. Joku jopa toivoikin sortuman tapaista, niin mesta saataisiin vihdoinkin remonttiin.

Lumet poistettiin ja vauriot tutkittiin, eikä mitään käyttöä estävää löytynyt. Eli voimme jälleen treeneta lämmittämättömässä salissa, juoda lämmintä vettä, käydä kylmässä suihkussa ja haistella viemäriä. Hetken jo meinasi kädet nousta pystyyn, mutta lopussa kiitos seisoo taas kerran.

4.3.2010:

Sarjassamme Ei voi ymmärtää on tällä kertaa koripalloa (sitäkin on siis täällä blogissa joskus). Kun viimeksi olimme nousukarsinnoissa oli joukkueesta loukkaantunut 6-7 runkopelaajaa, en nyt muista enää tarkemmin.

No nyt on jo karsintapaikka varmistettu ajoissa ja taas sama jatkuu. Kapteeni -Tomppa lopetteli kautensa todennäköisesti taannoiseen Karkkila -peliin nilkkavamman takia ja nyt sitten etusivullakin komeileva Maco on riveistä poissa reisivamman takia. Kuka seuraavaksi ja miten?

Ja kun meillä ei oikeastaan ole ollut kummempia loukkaantumisia Eetua lukuunottamatta koko kaudella, niin miksi nyt taas ja tässä vaiheessa? Ei tuo nouseminen parhaalla rosterillakaan helppoa ole, joten miksi pitäisi antaa tasoitusta? Toisaalta ei meillä ole ollut yhdessäkään pelissä parasta rosteria tällä kaudella, joten näillä mennään pohjaan saakka.

2.3.2010:

Elämä on hienoja yllätyksiä täynnä. Muistaako joku, mikä on kirje? Niitä tulee nyky-yhteiskunnassa liian vähän, kun tuo meilaaminen on niin helppoa. Mutta kun semmoinen tulee ja ihan käsinkirjoitettuna, niin taas muistaa lisää näistä hienoista elämän pienistä asioista.

Lohjalainen hieno kummityttömme Annika oli tämän takana ja on tässä meikäläinen aika fiiliksissä. Viime vuodet ovat menneet sitä normaalikaavaa: aika ei riitä ja tapaamiset senkuin harvenivat. Toki muistettiin synttäreitä ja jouluja, mutta Itellan välityksellä. Mähän en työelämässä ole enää kuulunut tuohon suorittajaporukkaan onneksi vähäänaikaan, vaan teen töitä konttoriaikoina; jotta saadaan leivän päälle voita (voi on muuten nykyisin jälleen hyväksytty tuote, tiedoksi salaatinlehtien pureskelijoille).

Meikäläisellä on tätä normaalikonnektointia haitannut tämä jalo lajimme koripallo, joka onkin vienyt aikaa melkoisesti. Tästä osoituksena ovat tämän hetken vieroitusvaikeudet: tiistain ja joskus lauantain koripallovapaat päivät saavat meikäläisen konseptin vieläkin sekaisin, vaikka jumalainen olotila on jatkunut jo kauden alusta saakka.

Mutta hei c'mon; old school kirje :o)! Kyllä elämä on mahtavaa (tai ainahan se sitä on kun oikeasta kulmasta katsoo, kuten minä). Sanottakoon, että se on entistä mahtavampaa; kiitos Annika kirjeestäsi tämän netinkin välityksellä. Tästä mennään eteenpäin!

23.2.2010:

Kyllä riittää tarinaa tänään näköjään. Panee hieman miettimään missä mennään, kun jo Tasavallan Presidentti ihmettelee Vancouverin "heikkoa" kisamenestystä. Tästä tuli iltapäivällä hieman vaihdettua sanaa appiukonkin kanssa käydessäni anoppilassa hieman putkihommissa ja kiinnittämässä pari taulua. Appi-Erkki jo mm. arvostelikin näitä meidän urheilujohtajia ja kyseli mielipidettä asiaan.

Sen kummemmin en vielä asiassa avaudu, koska jälkipyykkiä seuraa. Mutten tosin ole varma, onko näillä "johtajilla" homma hanskassa, niin jotain pannaan paperille jo nyt. Ensinnäkään en ole vieläkään ymmärtänyt, millä logiikalla tuo 12 mitalin tavoite saatiin aikaiseksi. Ehkä tämän muotoillut poppoo katseli videoilta tai jostain ohjelmaa "Toivotaan, toivotaan"? Ja se oli kyllä tosi asiassa musiikkiin liittyvä juttu, mutta aika sopiva otsikko tähän kuitenkin.

Muutamaa lajia ajatellen pari vanhaa starbaa come backin tehdessään eivät automaattisesti saa meille mitaleita (Ahonen, Manninen), muutkin osaavat harjoitella ja kehittyvät. Jee, meillä Espoolaisilla on Kuitunen; mutta Virpi on alkanut leikkiä kotia Sarasvuon Jarin kanssa, menneet saavutukset eivät ole niin helposti toistettavia. Aikku oli kova viime kaudella, mutta osaavat ne muutkin. Puolan tyttöä ei helposti ohiteta, mutta Björgen ja Kalla norjalaisten tai ruotsalaisten johdolla tietävät, mitä tekevät. Dahlenista huolimatta me emme.

Ja sitten Ice Hockeyyn. Naisilla ihan normi meininki; Jenkeille ja Kanadalle luonnollisesti pataan ja oikeasti kukaan ei tarvitse tähän mitään selityksiä. Miesten tiimissä on jengi täynnä meikäläisittäin legendoja tai tulevia sellaisia. Mutta aikuisen oikeasti nyt ei ole veteraanikiekkokisat menossa. Jokaisella Suomen vastustajalla on hyllymetreittäin dataa meidän staroista ja kovat Coachit. Vaikka päävalmentajaamme kunnioitankin kovasti, ei Jalosella ole kovin hyvät pelimerkit. Kovan Suomi-kiekon (tuloksellisen) ajat ovat toistaiseksi ohi, tehdyt mogat pitää korjata.

Pikaluistelussa oli lähellä, mutta se ei riittänyt. Ja siinäkin toisella kovalla edustajistamme oli pahoja loukkaantumisia takana; ei mitään yllättävää.

Mistä tuli mitali? No lumilautailusta tietenkin ja oliko se jollekin yllätys? Kaverit touhuavat maailmalla omalla hienolla tavallaan ja nauttivat todella kovaa kansainvälistä arvostusta monilla segmenteillä. Jäbät on rentoja ja niin edelleen, ei paljon vanne päätä kiristä; ja miksi pitäisikään?

MIkä onkaan se suurin ero meillä ja muilla? No mm. nämä h.vetin johtoportaan säätäjät luovat epärealistisia odotuksia, joihin sitten media tarttuu. Jokainen tietää meidän voittavan Euroviisut ja Miss Universum kisat joka vuosi; eikö totta? Näinhän nämä tsournalistit aina kirjoittelevat. No Kimi Räikköstä (?) lukuunottamatta jokainen kv. tason urheiljamme on oikeasti kiinnostunut siitä, mitä kirjoitellaan. Tämä luo odotuksia, paineita ja vastaavaa.

Meillä ei ole edes välttävää henkistä valmennusta ja tämä on todella suuri puute. Edelleenkin on mentaliteettina mennä sinne suolle säätämään perkelettä ja vastaavaa, mutta tästä myytistä pitäisi pikkuhiljaa päästä eroon. Ei nykyaikana homma enää toimi näin, meillä ei ole sen kummemmin yli-ihmisiä, kuin muillakaan. mentaalinen valmennus on ollut vuosikymmeniä tosiasiaa kaikissa suurissa maissa. Uutisoinnin mukaan Suomella oli viimeksi tässä asiassa olympialaisissa kaveri mukana 1968 Meksikon olympialaisissa ja tämä herra oli vieläpä pappi.

Mikä meillä on siis suuresti pielessä; miettikääpä sitä? Ja miski tähän asti ainoa mitali on tullut elämäntapahemmojen puolelta; miettikääpä sitäkin (toki kannattaa hieman ottaa selvää tästä maailmasta muutenkin).

Mutta kuten kirjoitettua, niin eipä tässä ole vielä avautumisen paikka; palaillaan.

23.2.2010:

Hieman ristiriitainen fiilis juuri tulleen tiedon mukaan. Saab-kauppa on hyväksytty ja allekirjoitettu General Motorsin toimesta. Mä siis saan jatkossakin omaan vanhukseeni varaosia ja kyytiin joutuvat saavat edelleenkin hämmästellä, kuinka monta toimimatonta asiaa kulkuneuvossa voi olla. Toisaalta kun Grand Old Lady pesee ajettavuudessa jatkuvasti nykyaikaisemmat härvelit, niin tällä pöksytellään.

Jos hommaa (kauppaa siis) ei olisi saatu läpi, niin kenties siinä ajokin arvo muuttuisi, nostalgialisä kohoaisi ja silleen. Sitten vaan message tuonne rapakon taakse X-Zibitille gööreineen ja neiti kuntoon. Khyyllä olisi ollut kaikilla ihmeteltävää, mutta mennään nyt tälleen eteenpäin vieläkin.

23.2.2010:

Ja lunta tupaan tupruttaa edelleen, ja edelleen, ja edelleen... Onhan talvi, ei voi muuta sanoa! Lumen ystävänä ei liiemmin haittaa vieläkään, mutta alkaa tuolla liikenteessä olla jo melkoisia haittoja. Aikaisemmin kaipaamiani tiehöyliäkin on jo alkanut näkyä vähän väliä, mutta tästäkin huolimatta kaksikaistaiset tiet alkavat olla yksikaistaisia. On muuten aika siistiä ajaa tämmöisessä kohdassa bussin vieressä henkilöautolla.

Sunnuntain miesten pelin jälkeen heitin Oden lähelle kotia ja kun nyt en taas vaihteeksi muistanut päätepistettä ihan tarkkaan, niin Ode totesi "jätä tohon rekan jälkeen" ja tässä kohdassa Matinkadun loppu on leveä. No siinä sitten pysähdyin jalkakäytävän varteen, joka olikin kadonnut. Ja tätä samaa on vähän joka paikassa, kaikki kapenee. Ei vaan auramiehet löydä teiden rajoja enää.

Aikanaanhan tungettiin sinne ja tänne pieniä kuusia tai jotain vastaavia risuja auranmerkeiksi ja homma pelasi silloin; toki teitäkin oli vähemmän ja toisaalta määrärahoja enemmän. Nykyisin on näkynyt niitä n. 30 - 40 cm pitkiä muovitseboja vastaavassa tehtävässä, mutta ne hävisivät tälle talvelle jo joulukuussa. Ei kyllä voi muuta, kuin nostaa näille auraajille ja lumen poiskuljettajille hattua vallitsevassa tilanteessa. Porukka tekee töitä suunnilleen ympäri vuorokauden, mutteivat resurssipulassa voi asialle paljon enempää tehdä.

Antisuomalaisesti en vieläkään marise tästä asiasta, vaan nautin talvesta. Eli tässä yhteydessä ei tule kommenttia VR:n suuntaan myöskään vaikka ehkä moni toivoisi. Ei täällä ole mitään raiteita meillä päin, joten ei haittaa. Ja sitten kun raiteet tulevat, niin ne ovat maan alla. Jokaiselle asiasta kärsivälle: "hanki auto ja ryhdy Espoolaiseksi yksinautoilijaksi". Ja jos nyt otetaan mahdollisia ongelmia huomioon, kuten meidän Tomille kävi (auramies aurasi osan Tomin autostakin mennessään), niin hanki myös vara-auto.

Näin saadaan yksi talouden haara; automyynti; nousuun ja pikkuhiljaa päästään täällä peräpohjolassa taas nousukäyrälle BKT:n suhteen muillakin sektoreilla. Sitten taas tulevaisuudessa jokainen tekee liikaa töitä, lapsille ja perheelle ei ole aikaa, muista ei välitetä; mutta onneksi jokaisella on se oma napa jonka ympärillä pyöriä.

10.2.2010:

"One of those (working) days" takana ja vasta nyt ehtii tutkia maailman menoa. Seuraavassa sarjaamme Köyhä ei ymmärrä. Miksi kämpässä pitää olla enemmän veskejä, kuin makuuhuoneita? Vaikka noita kerroksia Manhattanin Upper East Siden alueella onkin neljä, niin 13 makkaria ja 14 pönttöä? Lisäksi toki hissi, autotalli ja puutarha. Toki hississä saattaa olla wessa, tai kaksi molempia sukupuolia ajatellen, ei siinä mitään.

Mutta kun siellä majailee sinkkunainen, niin ei mene jakeluun. Toki kämpästä maksettiin n. 3,9 miljoonaa egeä alle pyyntihinnan ja sen sai runsaalla 30 miljoonalla eurolla; alennus kaiketi johtui tuosta pyttymäärän suunnittelukukkasesta?

Joku lähipiiriläinen kyllä osasi kertoa seuraavaa: "Asunto on aivan Madonnan tyylinen. Hän rakastaa Lontoota ja brittityyliä, ja haluaa tehdä kodistaan englantilaistyyppisen miljöön". No tarkoittaako tämä sitten, että briteillä pitää olla / tai on kämpissä makkareita useampi hiekkalaatikko? Tätä täytyy ruveta tutkimaan syvällisemmin.

Tuossa asiaa lisää miettiessä tulee toki vapaa-ajan asunnotkin mieleen. Meillähän on molemmilla mökeillä namä ulkohuussit ja pusikot. Madonnallakin mainittiin joku puutarha olevan autotallin lisäksi. Mikä onkaan laskennallinen kylppäri muissa maissa (Rest Room nimeltään muistaakseni ainakin Malleilla eli ostareissa Jenkeissä)?

Molemmat mainitut mökit on muuten isovanhempien, jos joku ulosottoviranomainen tai 7-päevvää toimittaja innostui; don't bother ;o)!

10.2.2010:

Tyyntä myrskyn edellä; tai jotain. Olen kauden edetessä lueskellut Karkkilan sivuilta kaikenlaista mukavaa, mm. hyviä otteluennakoita. Nyt ei sitten tapahdu mitään; toisaalta joukkue on treenaamassa meitä vastaan jo toista viikkoa ja tämmöinen uutishiljaisuus tai miksi sitä nyt kutsutaan on tuttua urheilun lisäksi muistakin yhteyksistä.

En toki usko puntin tutisevan meitä vastaan, mehän ollaan tämmöisiä leppoisia hemmoja. Tietysti pitää huomioida ottelun tapahtuvan Ystävänpäivänä ja pitää olla varovainen kaikenlaisissa ylilyönneissä, ettei mene viikkorahat.

Mun tapoihin ei kuulu kirjoitella otteluennakoita, lähinnä hieman pitkiä ottelurapsoja vaihtelevalla viiveellä. Nyt kuitenkin jotain tuli tulevasta kirjoiteltua tuonne Uutiset / News -osioon, käykäähän popsimassa.

5.2.2010:

Syksyllä Karkkilassa oli hieno meninki pelissä Karkkilan Urheiljoita vastaan, vaikka pisteellä hävittiinkin. Tasaisen väännön kruunasi yli 300 päinen katsomo joka takasi hienon tapahtuman. Nyt sitten on lähestymässä tuo yllä lihavoitu "Game of the Decade" ja näitä mainioita faneja on tulossa tänne Espooseen oikein fanikuljetuksella näyttämään meille tekemisen mallia, hieno homma! Nyt on sitten pikkuhiljaa näytön paikka meilläkin (tai siis katsojilla) saadaanko me vastaavaa aikaiseksi? Pankaas siis kömpien katsomoihin lumitöiden lomasta.

Koripallo.comissakin jo näköjään kaipaillaan paikalle kaikkea buffetista snagariin, joten jotain epätavallista saattaa olla ilmassa. Nyt en kyllä pysty lupaamaan KaUkaisille vieraille tähän hätään kuin pari asiaa: me luodaan lumet portailta (vahvistamatta) ja laitetaan saliin yksi patteri päälle (vahvistamatta). Joka tapauksessa, tervetuloa tänne Ice Gardeniin!

Tilanteen kehitystä tuolla etäisten laaksojen mailla voi seurata myös osoitteesta www.kaukoris.com, on mainiot sivut sielläkin pojilla.

2.2.2010:

Yksi favorite topic, jota meille suomalaisille aina hoetaan maailman matkailussa small talkeineen, on puhe säästä. siitä saa helpolla aikaiseksi keskustelua, eikä se hyökkää kenenkään kasvoille. Ja tällä linjalla mennään jälleen kerran.

Siellä täällä ajellessa nuo tien rajat alkaa pikkuhiljaa hämärtyä runsaan lumen tulon takia. Back in good old days oli noita massiivisia tiehöyliä, jotka piti homman kasassa. Mihin ne ovat kadonneet; meidän ikkunan alla on 2 + 2 kaistainen tie Omenaan ja takaisin, joillakin jyrsimillä niitä hoidetaan ja näitä kolossaalisia härveleitä en ole muistini mukaan täällä asuessani viimeiset 12 vuotta näkynyt koskaan.

Muutenkin alkaa pikkuhiljaa huolestuttamaan etenkin jalankulkijoiden puolesta. Kinokset on korkeita ja edelleenkin on näitä oikeutensa tuntevia suojatielle astujia: "mulla on oikeus, jne". Kinosten takaa ei tätä kohderyhmää huomaa, lumisella tiellä auto ei pysähdy nopeasti vaikka kuinka hiljaa ajaisi ja silleen: quite scary. Toisekseen tämä lumen tulo ja tuo aurauskaluston (tai -asenteen) ilmeinen puutteellisuus kaventaa kaiken aikaa myös jalkakäytäviä.

Aamulla poikaa tarhaan viedessä loppupätkä oli täynnä lunta ja siinä isotkin autot saattaa ohjautua odottamattomille urille. Iltapäivällä ajotie oli sitten parempi, mutta sen viereinen jalkakäytävä alle metrin levyinen. Kuka korvaa tulevat vahingot esimiesten idiotismeista? Aina ei voi vedota tekosyihin, vaan hoitaa hommat kotiin.

Globaalissa maailmassa on myös talvi ja samoja ongelmia, mutta kuka muistaa elokuvan "Päiväni murmelina" pääosissa Bill Murray ja Andie McDowell? Tähän mukaelmaa Yle Uutisten lainaamasta Reutersin uutisesta:

Yhdysvalloissa talvi jatkuu vielä ainakin 6 viikkoa maan suosituimman (sää)ennustajan; Punxsutawneyn Phil -murmelin mukaan.

Helmikuun 2. päivä tunnetaan Jenkeissä murmelipäivänä, jolloin perimätiedon mukaan nämä herttaisen näköiset pallerot heräävät talvihorroksestaan ja taapertavat ilmoja haistelemaan koloistaan maan pinnalle. Murmelin maan pinnalle tultuaan ja varjonsa nähdessään talvi jatkuu vielä 6 viikkoa.

Punxsutawneyn Phil on Yhdysvaltojen kuuluisin murmeliennustaja (meillä on naitä sammakkomiehiä ja muita säätäjiä), mutta muuallakin maassa murmelipäivän tapahtumat ovat suosittuja. Philin New Yorkilainen kilpailija; Staten Island Chuck; ennusti talvelle nopeampaa päätöstä, kun ei herättyään varjoansa löytänyt. Olikohan ilman saasteilla jotain osuutta asiaan?

Phil on kotoisin Pennsylvaniasta, Punxsutawneyn pikkukaupungista. Kuluvan vuoden ennustusta tuli paikan päälle seuraamaan n. 12 000 ihmistä Hollannista ja Chilestä saakka. Paikallisen murmelikerhon mukaan Phil on antanut ennustuksensa jo yli 120 vuoden ajan ja ainoastaan 15 kerralla Phil ei ole nähnyt varjoaan, mikä tietäisi talven nopeaa päättymistä.

Reutersia ja Yle Uutisia mukaellen ja parantaen 2.2.2010; Kalle.

2.2.2010:

Mietityttää, miten näitä kirjoituksia oikein tulkitaan eri kaupungeissa ja foorumeissa. Selvennetään nyt kuitenkin, ettemme hanki pelaajia ulkomailta (tai maksa kenellekään palkkaa sopimuksista nyt puhumattakaan). Jos joku pelimies haluaa tulla joukkueeseen ja näytöt ovat riittävät, niin ei siinä silloin kansallisuudella tai kasvattajaseuralla sen suurempaa merkitystä ole. Meillähän on jo vuosia noita kärkijunnuja kasvatettu mm. "vihreämmille" laitumille (seuraan), joten joskus omavaraisuus on alle 100%.

Tietysti ehkä jossakin aletaan jo hakea koottuja selityksiä pienen lämminhenkisen sodankäynnin myös nostaessa päätään ;o)!

31.1.2010:

Kohta tupsahtaa uudet sivut eetteriin. Tässä pientä empiiristä researchia suorittaneena monilla joukkueilla on kaikenlaista pientä tehtävää, mutta aika hyvältä näyttää vanhoihin sivuihin verraten; tästäkin on hyvä jatkaa eteenpäin!

31.1.2010:

"Lumen tuloa ei voi estää" ja tämä ei nykyisin ole mikään kovin vanha viidakon sanonta menneiden vuosien etelän talvien perusteella. Nyt sitten tuota valkeaa elementtiä tupruttelee tupaan vähän väliä ja mikäs siinä. Toisaalta Helsingin kaupungin pelastuslaitos on asiasta jo totaalisen toista mieltä, tänään uutisissa eri kanavilla jo pyydetään asukkeja apuun lumen luontiin mahdollisen pelastustilanteiden mahdollistamiseksi. Aika villiä menoa, toki vanhaan aikaan nähden noita autoja ja muuta on huomattavasti enemmän tuolla maan pääkaupungissa, kyllä meidän jälleen kelpaa täällä pöndellä.

Oli tuossa myös taas yksi joukkuetapahtuma miehillä ja siellä oli joitakin tuttavuuksia paikalla; esim. James Dockery ja Mike King. Leon "Shawnin iskä" Huffkin oli tonteilla piipahtamassa. Ja kyllä siellä tuota Helsingin lumitilannetta tuli seurailtua aika läheltä lasin takaa, on maamme hallintokeskus joskus siistin näköinen. Tästä ei nyt kuitenkaan tämän enempää tällä kertaa.

26.1.2010:

Jo tuntuu olevan tunkua jengiin ulkomailta. Josehan liittyi tiimiin vuoden vaihteen tienoilla ja tuolloin meidän mukana treenasi myös Ronnie Clark; tuttu Vorssasta, Viron liigasta, Latvian liigasta ja nyt syksyllä myös Puolasta. Ronnien kanssa kävi kuitenkin niin, etten kyennyt keksimään kaverille vastusta lohkomme muista joukkueista M2D:stä nyt puhumattakaan. Näin oli parempi laittaa kaveri Ukrainaan BC Odessaan, ettei pääse tylsistymään. Keväällä taas tavataan ja mietitään hommia eteen päin.

Nyt sitten aamulla työmaalla kaffea juodessani päätin tsekata meilejä kännykän avituksella ja siellä oli otsikon perusteella ihan jotain muuta kuin spämmiä. Siinä sitten selvisi erään Josen maanmiehen kiinnostus meitä kohtaan. Enempää en nyt pysty kertomaan ennen tietojen täydennystä ja mahdollisesti kaverin näkemistä. Toisaalta ei kyllä koripallojumalien maassa Liettuassakaan kaikki kaksilahkeiset ole pelimiehiä, joten turha tässä nyt sen kummempia funtsia.

25.1.2010:

Uusien sivujen julkaisupäivä lähestyy vauhdilla, kuten toki myös tuo yllä oleva tapahtuma. Sivuille saa dataa enemmän kuin tarpeeksi ja saapa nähdä, mitä visioita kukin saa. Toki alussa näyttävyys ei joka joukkueella ole vielä lopullista, mutta on tämä huomattava kehitysaskel; ei voi muuta kuin kehrätä tyytyväisenä. Toki miestenkin sivut tulevat vielä muuttumaan ja kehittymään monin tavoin, mutta eiköhän me päästä käyntiin näillä eväillä.

Ajan löytyessä täytyy seuraavaksi panna painopistettä tuonne T99 (Team Amo) sivuille, mutta saa nähdä mitä tässä ehtii ennen sunnuntaita kun on miehillä kaikenlaista touhua ja töissäkin on meininkiä. Tästä kuitenkin eteenpäin tukka takana.

24.1.2010:

Suomessa eräs vuosikymmeniä tunnettu sanonta kuuluu: "kylmä kuin Ryssän ns. aika kuumassa paikassa (tiedätte missä)." Ja nyt sitten taas uusi episodi tuonne Jäälatoon. Tänään meillä oli pieni muotoinen treeni naisten 2-joukkueen pelin jälkeen liiterissä.

Tämä kyseinen peli oli kyllä hieman mielenkiintoinen, kun sen loppua katselin. EBT 2:lla oli nimittäin ToTy vastassa (ToPon tiimejä). Kotijoukkueen joitakin pelaajia tuli aikanaan valmennettua 90 -luvun lopulla naisten 1-divarissa ensimmäisellä EBT -stintillä ja nyt vieraissa oli myös pari tuttua tyyppiä tosin tältä vuosituhannelta: Vatasen Laura ja Heidi "Eppu" Karhu (en tosin kyllä mennyt tutkimaan, onko jomman kumman siviilisääty muuttunut).

Kaipa tässä on sitten jonkin aikaa jo touhunnut, kun noita entisiä lapsosia pelailee vastakkain silloin ja tällöin. Pelistä ei sen kummempia, mutta naiset voittivat jälleen; way to go! Toinen juttu oli oli matsin toinen harmaapaita, joka aiheutti miesten 1 pisteen tappion Kisikselle vieraissa syksyllä. Tästä enemmän miesten otteluselostuksissa kuitenkin.

Ja siis se lämpötila: 13 astetta! Me pelattiin PuHua vastaan sentään 15 asteen helteessä, mutta eipä käy ottelun Ladyjä kateeksi. Jälkeen vetämässäni treenissä nimittäin piti pitää hanskat kädessä ja välillä pipokin päässä.

23.1.2010:

Kyllä on hienoa olla pitkästä aikaa yksityisautoilija, tuleva arvoauto Saabi toimii taas ennen vuoden vaihdetta alkaneiden ja ketjuuntuneiden vaikeuksien takia: Murphyn laki iski jälleen, muttei siitä sen enempää kun tämä ei ole mikään Auto Bildin sivupalsta.

Miehissä ei ole oikeastaan sen kummempaa ilmassa. Seuraava peli on vieraissa Karkkilan ainoana tällä kaudella voittanutta joukkuetta ToPoLaa vastaan Larussa. Ja ollaan matkassa ilman Jussia ainakin, saas nähdä kuin meitin käy. Tämän jälkeen sitten joku rosterista täyttää tasavuosia, ja niitä onkin jo useampi.

17.1.2010:

Taas on kaikenlaista tapahtumaa takana. Miehillä oli lauantaina vieraspeli Hyvinkäällä hieman sian pieremään aikaan aamulla ja mukana jälleen pari uutta kaveria. Toinen näistä, eli Eetu tosin palasi pitkän loukkantumisen jälkeen kehiin tutulla sähäkkyydellä ja oli mukavaa nähdä "Setä" taas baanalla. Toinen sitten olikin uusi mies Dominikaanisesta tasavallasta: Jose Dominguez. Toki Jose on jo Suomessa pelannutkin Hesan Namikassa ja Honka Akatemiassa miesten 1-divarissa, eli ei tässä nyt mitään scouttirundikierrosta ulkomailla ole tullut tehtyä. Iso vahvistus meille niin fyysisesti, kuin taidoiltaankin; eikä toki asenteessa ja mielen aurinkoisuudessakaan ole moittimista. Ottelu voitettiin, mutta siitä löytyy lisää sitten aikanaan otteluselostuksissa toisella alapalstalla.

Illalla oli seuran valmentajille ja taustahenkilöille tiedossa ohjelmaa Helsingissä ja aluksi mentiin Rymy-Eetu nimiseen Lederhosen-mestaan. Taustalla soi kovaääninen livehumppa jonkun Eläkeläiset wanna be -ryhmän esittämänä ja menun makkaralautasen makkarat erinomaisia. Totta kai annokseen kuului myös mm. hapankaalia ja jostain syystä sain päähäni sitä maistaa; nyt en enää ollenkaan ihmettele, miksen sitä ole halunnut kokeilla aikaisemmin.

Tästä sitten jatkettiin multa nimensä ottaneeseen Kalleen (Kaarle jotain) ja ilta jatkui mukavasti eteenpäin. Kotimatkalla tuli vielä erittäin mielenkiintoinen keskustelu käytyä turkkilaisen taksikuskin kanssa fudiksesta, koriksesta, fanikulttuurista maailmalla ja etenkin turkissa; yllättäen kurdejakin sivuttiin kun olen moniutelias kaveri kaikin tavoin.

14.1.2010:

Hieman epätieteellistä havaintoa seuraavaksi. Tuossa muutama päivä sitten tuli parjattua Hallin lattiamateriaalia; ja huonohan se on toki edelleen. Soukan koulussa on kuitenkin silmämääräisesti katsellen samanlainen pinnoite, jonka rakentamista vieläpä sattuneesta syystä (tai tekemisen puutteessa?) seurailin epäsäännöllisen säännöllisesti aikanaan. Tämä operaatio toteutettiin ihan alusta loppuun käsittääkseni kuten pitääkin vanhat ensin purkaen (tosin maa-aineksia tuskin vaihdettiin), hallilla sitten kuulemma vaan mömmöt vedettiin vanhan parketin päälle.

Tuossa aikaisemmassa viestissä siis on jo hallin lattia-arvostelu, nyt sitten tuli vedettyä T99-joukkueelle treenit tänään torstaina Soukassa. Salissa oli niinikään suhtellisen kylmä, mutta eipähän materiaali ollutkaan liukas. Eli onko tässä nyt kyseessä eri mömmöt, vai vaan halli on todella likainen? Ja jos kerran toisessa paikassa suunnilleen saman näköinen materiaali kuitenkin hieman likaisena pitää mainiosti, niin kenelle ja miksi tuo hallin lattia oikein rakennettiin? Ehkä se on kestävämpi (?), mutta jos jotain muitakin joukkueurheilulajeja ajatellaan, niin kyllähän tuollaisella luistinradalla vammautumisriski kasvaa huomattavasti. Saako hallin omistaja bonusta joltakin lääkärifirmalta niiden saadessa lisää potilaita?

12.1.2010:

Tähän päivän päätteeksi on kyllä pakko laittaa ihmettelyä kehiin. Pysähdytkö ollenkaan ja katselet ympärillesi; kaunista ja majesteettista! Mä olen todella mykistynyt tästä tämän talven luonnon näytelmästä: näkymät, miljöö, kokonaisuus.; täydellistä sanois J. Uotinen ja huiluttelisi itseään eestaas omalla taatulla tyylillään. Ja koska viimeksi oli tämmöinen "winter wonderland"? Muistatko; no vuosi täällä etelässä oli 2001, mutta koskas oli sitä edellinen? En muista minäkään, mutta ilmastonmuutoksen ollessa menossa täysillä ollaan tässä tilanteessa.

10.1.2010:

Kyllä tässä on pakko palata tähän talveen ja nyt jalon lajimme merkeissä. Miesten kevätkausi alkoi vihdoinkin pelien merkeissä Espoonlahden legendaarisessa hallissa ja nyt tosin uudelleen nimetyssä Ice Gardenissa. Ladon lämpötila oli 15 astetta plussan puolella ja tottahan me siihen varauduttiin; kuten vastustaja PuHukin. Panee vaan miettimään, että mestassa on kuitenkin melkoisen paljon eri lajien käyttäjiä treeneineen ja otteluineen. Tämäkö on se High Tech kaupungin signaali muille: "freece your body parts in Espoo". Tosin tämä on aika kätevää, jos tulee loukkaantumisia: eipähän tarvitse jääpusseja.

Ja kun tähän sitten joku aivokääpiö meni laittamaan hallin lattiaan uuden päällysteen, joka on näissä lämpötiloissa tuhannen vaarallinen muuttuessaan slipperyksi totaalisen tosissaan. Mikähän kumman älynväläys tuo päällysteen vaihto oli ja siihen pisteen päälle vielä sitten duunattiin ainakin koriskentän rajat liian kapeiksi; onhan tämä noloa kaikille. Ja yleisesti siis vastuullisena pidetään tietenkin meitä. Miksi kaikki pitää tehdä sillä huonommalla kädellä suunnittelussa ja muussa (huomaatteko, en maininnut vasemmalla kädellä; näin se tasa-arvo menee eteenpäin ;o)?

Tähän muuten tuli mieleen pieni blondikevennys (joita monesti siis aiheutan ihan itse). Eli blondi meni hissiin päämääränä edetä seuraaviin kerroksiin. Siinä sitten hetken laitteessa oleskeltuaan juolahti mieleen, että tämähän on niinku tässä. Ei vieläkään osannut kuljetin edetä itsekseen oikeaan kerrokseen, vaan piti painaa taas jotain nappia; apuuvva (Hjjällp, menee tämä toinen kotimainenkin ihan sutjakkaasti; nääs ja silleen).

9.1.2010:

On tämä ilmaston muutos mielenkiintoista; vihdoinkin saatiin valkea joulu ja luntahan tässä on tupsahdellut tupaan sen jälkeenkin kohtuu hyvin. Shortsitkin on ollut pakko jättää kaapin perukoille myöhempiä aikoja odottelemaan.

Ja kuten tavallista, niin "talvi yllätti autoilijat". Nyt tosin ehkä hieman toisella tavalla kuitenkin, sillä nämä yllätykset ovat joka päiväistä elämää jopa medioissa. Korjaamoilla ja hinausfirmoilla piisaa töitä runsain mitoin ja olenpa itsekin kantanut korteni kekoon. Viime viikkoina eri automerkeillä on siis ollut ennenkaikkea erilaisia teknisiä vikoja ja muuta kylmyydestä johtuvaa meininkiä, kolareita ei ilmeisesti ole niinkään ollut liiemmin entistä enempää.

Meikäläisellä hajosi bensapumppu (autosta siis meinaan), ei kyllä vissiin tämä liity pakkasiin; tai mistäpä minä sen tietäisin? No nyt sitten ollaan jalkapatikalla ja bussilla menossa minne milloinkin, jos ei satu autoa saamaan jostakin lainaksi. Toisaalta kyllä ulkoilu hyvää tekee ja onkin ihan buenoa meininkiä, mutta kyllä menee aikaa harakoille verrattuna omalla autolla liikkumiseen. Pitää taapertaa milloin minnekin pysäkille, odotella mahdollisesti saapuvaa joukkojen kuljetusvälinettä aikansa, sitten siirtyä sillä kohteeseen erinäisten välilaskujen (pysäkeiksi kai niitä kutsutaan) keralla ja jälleen sitten taapertaa siitä kohteeseen. Tähän kun vielä pitää lisätä molempiin päihin ne bussien lähtö- sekä saapumisajat, jotka eivät ole mitenkään ideaaliset treenien alkamisen kannalta; tulee vanhaa kunnon Saabia ikävä nopeasti.

No autot nyt kuitenkin vihoittelevat silloin tällöin, eikä siihen kuole. Joten nautitaan kuitenkin talvesta kybällä :o)!

3.1.2010:

Vuosi vaihtui ja edellinen vuosikymmen päättyi jälleen valitettavan traagisissa merkeissä tällä kertaa Espoossa. Toivottavasti alamme oppia näistä asioista ja niiden ennaltaehkäisystä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Yksi avainasia on entistä parempi välittäminen niin itsestä, muista, kuin ympäristöstäkin.

Meillä urheiluseurana on suuri vastuu ja mahdollisuus omalta osaltamme tehdä tätä todella tärkeää työtä yhteiskunnassamme. Kuuluminen isoon koripallon erikoisseuraan pelaajana, valmentajana, taustatekijänä, seuran toimihenkilönä, vanhempana tai sukulaisena antaa meille hienoja työkaluja, joita toivottavasti käytämme entistä paremmin.

Yksi tärkeä osa tätä prosessia on luoda seuralle uudet nettisivut ja tätä kirjoitettaessa projekti etenee kiihtyvällä vauhdilla eri tahoilla. Itse tässä olen hieman tutustunut jo sivujen hienoihin mahdollisuuksiin ja nyt opettelen niitä osaltani käyttämään. Eräs uusi osio on tämä Kallen blogi (vielä työnimi kenties), jonne nyt tarinoin yleisesti sitä ja tätä, mutta jatkossa kuitenkin koripallopainotteisesti.

Valtaosalle teistä tämä palsta tupsahtaa eetteriin vasta sivujen julkistamisen yhteydessä tai ehkä hieman siitäkin myöhemmin muutamille. Joka tapauksessa nyt on pää avattu ja lisää seuraa.