EBT:lle tappio kovavireistä Turun NMKY:tä vastaan

20.3.2013

Turun Antonio Hester oli kovassa iskussa EBT:tä vastaan

Turun NMKY ja Turun Riento järjestivät sunnuntaina 17.3. Pro Palloiluhalli-tapahtuman miesten 1. divisioonan B-sarjan ottelun TuNMKY-Espoo Basket Team yhteydessä. EBT ei kumarrellut reilun 400 katsojan edessä, vaan johti ottelua yli 20 minuuttia. Loppunumerot olivat kuitenkin Turulle 80-67 (31-35).

Juhlaottelussa legendaarisella Samppalinnan palloiluhallilla EBT aiheutti alusta lähtien turkulaisille vaikeuksia vauhdikkailla ajoillaan ja tiukalla puolustuksellaan. Varsinkin Nicolas Dolénc pelasi ensimmäisen puoliajan vahvasti ja pussitti pitkälle tauolle mentäessä 12 pistettä. Avauspuoliajalla yleisöä säväytti myös Antonio ”Big Hess” Hesterin ilmava ja voimakas donkki päin naamaa. Upea suoritus käänsi ottelun hallintaa hieman turkulaisten suuntaan ja puoliajalle siirryttiin EBT:n johtaessa 31–35.

Toisen puoliajan Turun NMKY aloitti kovalla prässillä ylhäältä kiinni ja ottelun vauhti kasvoi selvästi. Ottelun kuuluttaja kommentoi hieman ennen kolmannen jakson puoliväliä, että ”Ottelussa mennään kuin Australian formula-kisassa konsanaan”. Tämä aiheutti sen, että täysin vapaita lay-upeja missattiin ja melkoisesti tuli myös menetyksiä. Välillä oli vauhtia enemmän kuin järkeä pelissä.

Juhlaottelu päättyi turkulaisten voittoon Antonio Hesterin (35/21) johdolla lukemin 80–67. EBT:n paras pistemies oli Turussa "Espoon kauhuksi" ja "Espoon pommittajaksi" nimetty Oscar Andersen 14 pisteellään. Andersen viihdytti juhlayleisöä mm. lähes mahdottomalta näyttäneellä kolmosellaan neljännen jakson puolivälissä.

Ensi sunnuntaina 24.3.2013 miesten I-divisioonasarjakausi tämän kauden osalta sitten päättyy. Kauden viimeinen sarjapeli on vierasottelu Jyväskylän Monitoimitalolla klo 17:00 BC Jyväskylää vastaan.