Tyytyväisyyskysely 2008
EBT toteutti yhteistyössä Nuoren Suomen kanssa kaksi tyytyväisyyskyselyä 14.-30.4.2008.
Ensimmäinen kysely oli suunnattu pelaajien vanhemmille ja toinen valmentajille ja joukkueiden taustahenkiköille.
Kyselyissä pyydettiin ottamaan kantaa erilaisiin väittämiin asteikoilla 1-5. (5 = täysin samaa mieltä, 4 = jokseenkin samaa mieltä, 3 = en osaa sanoa, 2 = jokseenkin eri mieltä ja 1 = täysin eri mieltä). Lisäksi mielipiteitä tiedusteltiin avoimilla kysymyksillä.
Vanhempien kysely
Vanhempien tyytyväisyyskyselyyn saimme yhteensä 135 vastausta, joista 61% oli äitejä.
Vastaajista 64%:lla oli seuran toiminnassa mukana yksi lapsi ja 28%:lla kaksi lasta. 59% vastaajista oli ollut lapsi mukana seuran toiminnassa yli 2 vuotta.
Vastauksista kävi ilmi, että vanhemmat arvostavat erittäin paljon valmentajien motivoitunutta asennetta ja laadukasta työtä lasten ja nuorten hyväksi. Myös seuran kehittämistä ja yhteisten tapahtumien järjestämistä, mm. leirejä, Superviikonloppua, pikkujouluja, kauden päättäjäisiä ym. kiiteltiin kovasti.
Edelleen pitää kuitenkin muistaa, että myös vanhemmille ja joukkueiden taustajoukoilla on suuri vaikutus siihen, millainen seura EBT on. Vanhempien tuki joukkueiden pelaajille ja valmentajille sekä aktiivinen mukanaolo ja osallistuminen on seuran toiminnan kannalta erittäin tärkeää.
Seuraavassa on yhteenveto vanhempien vastauksista pääotsikoittain (oikeasta sivupalkista löydät kysymyskohtaisen yhteenvedon).
Olen tyytyväinen lapseni urheiluharrastukseen kokonaisuutena (4,25)
60% vastaajista oli erittäin tyytyväisiä (arvosana 5) lapsensa urheiluharrastukseen.
Ohjaus ja valmennus (4,36)
Vanhempien mielestä ohjaajat ja valmentajat hoitavat valmennustyön hyvin ja valmennus ja ohjaus on laadukasta. Kilpailutilanteissa valmentajat/ohjaajat kannustavat lapsia hyvin.
Harjoitukset ja kilpailut (4,33)
Harjoitusmääriin sekä kilpailu- ja ottelumääriin vanhemmat ovat tyytyväisiä. Lapsen osallistuminen joukkuepelurina ottelutapahtumiin ja peliaikaan ollaan tyytyväisiä. Harjoitusajat (kellonajat) ovat myös vanhempien mielestä lapselle sopivat.
Pelisäännöistä sopiminen (3,82)
Vanhempia kuullaan riittävästi lasta koskevissa päätöksissä. Joukkueen sisäisiä pelisääntökeskusteluja on vanhempien kesken käyty, mutta pelisääntöjen noudattamiseen toivotaan parannusta.
Ajankäyttö lapsen urheiluharrastukseen (2,17)
Vanhempien mielestä lapsen koripalloharrastukseen ei kulu perheiltä liikaa aikaa.
Urheiluharrastuksen kulut (3,9)
Harrastuksesta aiheutuvat kulut ovat vanhempien mielestä maltilliset.
Tiedotus (4,17)
Vanhemmat saavat riittävästi tietoa urheiluseuralta sekä oman joukkueen toiminnasta - tietoa siitä, mitä harjoituksissa tapahtuu vähemmän.
Valmentajien ja taustahenkilöiden kysely
Valmentajien ja taustahenkilöiden kyselyyn saimme yhteensä 41 vastausta. Näistä puolet olivat valmentajia/ohjaajia.
Seuraavassa on yhteenveto vastauksista pääotsikoittain (oikeasta sivupalkista löydät kysymyskohtaisen yhteenvedon).
Seuran toiminta ja arvot (3,88)
Seuramme toimintaa ja organisointia arvostetaan, mutta eri tehtävissä toimivien henkilöiden vastuunjakoihin kaivattiin selkeyttä. Vastaajien mielestä seuran toimintaperiaatteet ja arvot laadukkaan koripallovalmennuksen ja –toiminnan tarjoamisesta ovat seuraväen tiedossa melko hyvin.
Seurahenki ja huomioiminen (4,02)
Seuran yhteishenki on hyvä. Vastanneet ovat tyytyväisiä heidän saamaansa kannustukseen ja huomioimiseen seuran taholta. Jatkossakin kaivattiin tukea valmennustyöhön, koulutusta sekä uusia nuoria valmentajia mukaan toimintaan.
Seuran viestintä (3,92)
Seuran viestintää on hoidettu s-postin ja kotisivujen kautta. Sisäinen viestintä sai erittäin hyvän palautteen ja ulkoiseen viestintään ollaan jokseenkin tyytyväisiä.
Kouluttaminen (3,95)
Seurassamme toimivat ohjaajat ovat melko hyvin koulutettuja. Valmentajien osaamisen kehittäminen pohjautuu EBT:n omaan ja Koripalloliiton järjestämään koulutustoimintaan ja sen tukemiseen.
Toiminnan panostus (3,82)
Vastajien mielestä seurassamme panostetaan alle 13- vuotiaiden lasten toimintaan erittäin hyvin. Nuorten (13 – 19- vuotiaiden) kilpaurheiluun kaivataan hieman muutosta ja saman ikäluokan harrastetoimintaan ollaan jokseenkin tyytyväisiä. Kiitosta seura sai laajasta harrastetoiminnan tarjoamisesta myös ”vauvasta vaariin” kohtuullisin kustannuksin.
Liikunnan sisältö ja palvelut (4,16)
Vastaajien mielestä seuran toiminnassa liikunnallinen sisältö on otettu huomioon erittäin hyvin ja palvelut vastaavat melko hyvin tämän päivän kysyntää.